Valokuvamuisto: Soitto vankilasta kesken loman

Tuomo Kärjenmäki oli Sloveniassa hiekkarannalla, kun hänelle yritettiin soittaa kuumeisesti Hämeenlinna vankilasta. Hänet oli valittu vankilanjohtajaksi. Tuomakselle soitto oli yllättävä mutta mieluinen, sillä työ naisvankilanjohtajana oli kokonaan uudenlainen haaste.

vankeus
Tuomo Kärjenmäki terassilla istumassa
Tuomo Kärjenmäki lomaili Sloveniassa Prto Rozissa, kun hänet saavutti tieto Hämeenlinnan vankilanjohtajan pestistä.Tuomo Kärjenmäki

Tuomas Kärjenmäki oli ollut neljässä eri vankilassa johtajana, kun hänet valittiin Hämeenlinnaan. Naisvankilassa työ on erilaista.

- Valitettavasti naiset ovat huonompikuntoisia fyysisesti ja psyykkisesti, mutta toisaalta toisaalta he puhuvat vaikeuksistaan avoimesti. Naiset työllistävät myös negatiivisessa mielessä enemmän, sillä on paljon huumeidenkäyttöä ja käytöshäiriöitä. Siinä on se toinen puoli: he myös yrittävät päästä eroon aineista ja rikollisuudesta. Se näkyy selvemmin kuin miesvangeilla.

Päivät ovat työntäyteisiä, mutta toisin kuin pienemmissä vankiloissa, hallinto vie kaiken ajan. Hämeenlinnan vankilassa on suurin osa Suomen naisvangeista. Vaikka työ voisi olla kuluttavaa, ei se pääse vaivaamaan Tuomasta.

- Pitää olla ammatillinen ote. Se ei tarkoita sitä, että suhtautuisi ihmisiin kielteisesti, vaan me ollaan ammattilaisia jotka pyrkivät tekemään työn mahdollisimman hyvin, muttei ota sitä henkilökohtaisesti. Silloin mennään pieleen.

Työ ei soluttaudu vapaa-aikaan...

Tuomas tunnetaan lehtijutuista ja televisiohaastatteluista, mutta ei hän katukuvasta hänen omien sanojensa mukaan erotu.

- Joskus jotain vanhoja tuttuja tulee vastaan. Osa tervehtii ja osa vaihtaa kadun toiselle puolelle.

Suomen kaduilla työ tulee lomillakin mieleen, minkä takia Euroopan tiet kutsuvat Tuomoa kesäisin. Tänäkin kesänä auton nokka kääntyy kohti eteläisempää Eurooppaa, ehkä Espanjaan. Kovin tarkasti lomamatkaa ei suunnitella, sillä vapaus on olennainen osa lomaa.

Sattumuksia on kertynyt joka lomalta. Barcelonalaisessa metrossa Tuomo pääsi kokemaan todellisen ammattilaisen toimia.

- Rahapussi varastettiin. Tosin siellä ei ollut rahaa, kun siihenkin on vuosien varrella tottunut, että mihin rahapussi laitetaan. Täytyy ihailla taitavaa taskuvarasta, joka sen teki. Ei kukaan pystynyt sitä huomaamaan, mutta nopeasti se tapahtui. Kyllä silläkin puolella on ammattilaisia.

...mutta vaikuttaa luonteeseen?

Pohjanmaalaisten juurtensa ansiosta Tuomo on räväkkä ja jämäkkä. Juristinkoulutus taas on opettanut loogista päättelykykyä ja Tuomo pystyy tekemään nopeasti päätöksiä. Onko työ muuttanut ihmisenä?

- Olen hyvin tavallinen. Ei minuun varmaan kukaan katukuvassa kiinnitä huomiota. Ei työ mitenkään leimaa minua vapaa-aikana. Minua pidetään varmaan aika oikeudenmukaisena ja rehellisenä ihmisenä, myös vangit. Päätökset on ennustettavia, sillä päätökset ovat samanlaisia samanlaisissa tapauksissa. Olen aika rauhallinen kaveri loppupelissä. Toki ilmaisen aina mielipiteeni hyvin selvästi. Ehkä joskus pitäisi miettiä mitä sanoo, mutta se ei ole vahvuuksiani kyllä. Sitä ehkä voisi vähän kehittää. Ei se ehkä luonteenpiirteistä kokonaan katoa se asia.

Lähteet: YLE Häme / Mari Siltanen