1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aktiviteettipuistot

Peukkulan ulkopuisto avaa ovensa tänään

Seikkailupuisto Peukkula avaa ulkopuistonsa tänään Jyväskylässä. Viherlandian naapurissa sijaitseva seikkailupuisto tarjoaa toimintaa 2 -11-vuotiaille lapsille. Ympärivuotiseksi sisäpuistonsa myötä muuttuneen Peukkulan kävijätavoite on 50 000 asiakasta tämän vuoden loppuun mennessä.

Aktiviteettipuistot
Peukkulan Peukkis seikkailee Noita-Nokkosen kanssa tällä kertaa kävelykadulla.
Peukkulan Peukkis seikkailee Noita-Nokkosen kanssa tällä kertaa kävelykadulla.Yle Keski-Suomi

Isommille lapsille puistoon on valmistunut muun muassa polkuautorata.

Sisäpuisto avattiin toukokuussa ja kävijöinä oli muun muassa luokkaretkiläisiä. Sisäpuistossa on iso seikkailurata ja kiipeilyseinä ja pienille lapsille on muun muassa satunurkkaus.

- Sisäpuisto toimii hyvänä lisänä: kun Suomen kesä ei aina ole aurinkoinen, niin on hyvä, että sadepäiviä varten on olemassa sisäpuisto, kertoo Peukkulan tiedottaja Heidi Linja.

Puistossa on tänä kesänä kymmenen satuhahmoa: uusia hahmoja ovat muun muassa ritari, prinsessa ja Keksijä-Kekko.

- Kyllä mä uskon, että ne hahmot ovat tämän paikan sydän, vaikka meille tulee muitakin uudistuksia. Hahmoissa on vetovoima ja joissa piilee paikan hauskuus, toteaa tiedottaja Heidi Linja:

Seikkailupuisto työllistää noin 30 nuorta kesän ajaksi. Vakituisia työntekijöitä puistossa on neljä.

Lähteet: YLE Keski-Suomi

Lue seuraavaksi