1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. urheilu

Tuhrittu pilkku – ikuinen trauma?

Roberto Baggio pelasi fantastiset MM-kisat Yhdysvalloissa 1994 tehden 5 maalia ja viemällä Italian finaaliin asti. Silti hänet muistetaan ensimmäiseksi maalin yli viuhuneesta laukauksesta finaalin rangaistuslaukauskilpailussa.

urheilu

Tilannetta kokemattoman on mahdotonta kuvitella sitä painetta, kun pelaaja asettuu pallon taakse tuntien satojen miljoonien futisfanien katseet selässään. Muutaman sekunnin päässä odottavan riemun sijasta pelaaja saattaakin joutua kokemaan helvetillisen pudotuksen petturin viitta niskassaan.

- Joukkue kyllä aina tukee epäonnistujaa hyvin, tietää entinen maajoukkueen tähtihyökkääjä Ari Hjem. Hänen mukaansa tilanteen merkityksellisyys vaikuttaa täysin verrannollisesti riemun tai epäonnistumisen tunteeseen. Jos peli ei ratkea missattuun pilkkuun ja epäonnistuminen on enemmän maalivahdin hyvyyttä, ei pelaaja sitä jää märehtimään.

Kaikki eivät halua vetää

Mitä tiukempi paikka tulee, sitä vähemmän vapaaehtoisia rankkarin ampujia ilmoittautuu. Joskus rangaistuspotkukilpailu venyy niin pitkäksi, että kaikki joukkueen pelaajat joutuvat ampumaan.

- Jos tässä kohtaa epäonnistuu, kun tahtomattaan joutuu vetämään, niin se saattaa pelaajaa traumatisoida, Tampere Unitedin päävalmentajana nykyään toimiva Hjelm kertoo. Kynnys mennä vetämään seuraavan kerran saattaa olla hyvin korkea.

- MM-finaali, Cupin finaali, ison pelin finaali, moni pelaaja ei halua lähteä rangaistuspotkua ampumaan ja silloin on valmentajan vaan määrättävä pelaaja ampumaan, toteaa Hjelm.

Maalivahdilla nykyään paremmat mahdollisuudet

Israelilaisen Michael Bar-Elin tekemän tutkimuksen mukaan 85 prosenttia rangaistuspotkuista menee maaliin. Bar-Elin otanta on 286 rangaistuspotkutilannetta Euroopan ja Etelä-Amerikan ammattilaissarjoista.

- Ennen vanhaan minun peliaikoinani maalivahti ei saanut ennen vetoa liikkua. Nyt molarilla on paremmat mahdollisuudet ehtiä vedon tielle tai hämätä vastustajaa. Vaikea sanoa olisiko ennen vanhaan maalintekoprosentti ollut isompi, Hjelm sanoo.

- Omista pilkuistani onneksi enemmistö meni maaliin. Kerran Helsingissä sarjapelissä rangaistuspotkuni kuitenkin suuntautui niin ylös, että mahtoiko pysyä edes stadionilla, muistelee maalitykki mieleenpainuvinta epäonnistumistaan rankkarissa.

Lue seuraavaksi