Pontus Possu valistaa ihmisiä kasvissyönnistä

15-vuotistaivaltaan juhlivan Oikeutta Eläimille –yhdistyksen kesäkiertue rantautui keskiviikkona Joensuuhun. Kävelykadulta löytyvästä kojusta saa tietoa eläinten tehotuotannosta ja kasvissyönnistä.

kasvisruokavaliot
Yle / Liisa Koivisto

Tarjolla on myös infoesitteitä, kasvisreseptejä ja kasvismakkaramaistiaisia. Paikalla on myös kiertueen maskotit Pontus Possu ja Klaara Kana.

- Kasvissyönti on yksi tehokkaimmista tavoista vaikuttaa eläinten asemaan yhteiskunnassamme. Kasvisruuan ei tarvitse olla kallista tai vaikeaa valmistaa. Lisäksi on hyvä muistaa, että kasvisruokavalio on ilmastoystävällinen valinta, sanoo kiertueen tiedottaja Niksu Koskinen.

Oikeutta Eläimille -kesäkiertue vierailee 12 paikkakunnalla. Kiertue alkoi toukokuun lopussa Riihimäeltä ja jäljellä on vielä kolme paikkakuntaa. Torstaina kiertue nähdään Lappeenrannassa, perjantaina Kotkassa ja lauantaina Lahdessa.

Lähteet: Yle Pohjois-Karjala