DNA-näytteet syrjäyttävät sormenjäljet rikostutkinnassa

Biotekniikan merkitys kasvaa kaiken aikaa myös rikostutkinnassa. Keskusrikospoliisin rikoslaboratorio tekee esimerkiksi DNA-tutkimuksia jo tuplasti enemmän kuin sormenjälkitutkimuksia.

Kotimaa
DNA-näytteitä poliisin rikostutkimuslaboratoriossa.
DNA-tutkimus pystytään tekemään jo muutamasta kymmenestä molekyylistä.YLE

Tieto- ja eritoten biotekniikka ovat mullistaneet rikostutkinnan. DNA-tutkinta on jyrännyt itsensä läpi kymmenessä vuodessa. Keskusrikospoliisin rikoslaboratorio tutki viime vuonna 6 000 DNA-näytettä. Sormenjälkianalyysejä laboratorio teki samaan aikaan 3 000.

Keskusrikospoliisin vuonna 1999 perustamassa DNA-pankissa on jo 100 000 rikostutkinnassa otettua näytettä. Vuosikymmeniä käytössä olleessa sormenjälkirekisterissä on 250 000 näytettä.

Vuosisadan läpimurto

Rikoslaboratorion johtaja Kimmo Himberg pitää DNA-tekniikkaa yhtenä vuosisadan tärkeimmistä läpimurroista poliisityössä. Sitä voidaan hyodyntää lähes kaikessa rikostutkinnassa - ehkä talous- ja viestintärikollisuutta lukuunottamatta.

- Rikoksentekijä jättää yleensä aina oman DNA:nsa tekopaikalle. Jos vain onnistumme löytämään sen sieltä, niin tekijä on sen perusteella heti tunnistettavissa.

- DNA-tutkimus pystytään tekemään muutamasta kymmenestä molekyylistä. Se on niin käsittämättömän pieni määrä, että se ei ole lähimainkaan silmillä havaittavissa.

DNA-pankista löytyi jo kadonnut raiskaaja

Etenkin väkivalta- ja seksuaalirikosten solmut aukeavat rikoksesta epäiltyjen DNA-tiedot purkamalla.

- Aika yleisiä tutkimuskohteitamme ovat verinäytteet ja spermanäytteet. Ne on yleensä taltioitu jollakin sopivalla näytteenottovälineellä, yksinkertaisimmin pumpulipuikolla, Himberg kertoo.

DNA-pankista on ollut apua myös silloin, kun rikoksentekijä on jo ehtinyt kadota tietymättömiin.

- Äskettäin eräs alaikäinen seksuaalirikoksen uhri tuli raskaaksi. Määritimme lapsen DNA:n ja äidin DNA:n, ja saimme siten osittaisen DNA-profiilin mahdollisesta isästä. Seuloimme DNA-pankistamme kolme isäehdokasta. Lähemmissä tutkimuksissa näistä kandidaateista yksi paljastui rikoksen tekijäksi.

Kansainvälinen tietojenvaihto lisääntyy

EU-maiden keskinäinen DNA-tietojen vaihtaminen yleistyy.

- Olemme tehneet naapurimaidemme Ruotsin ja Viron kanssa kahdenkeskiseen sopimuksen perustuvia DNA-rekisteritietojen massavaihtoja. Sitä kautta huomattava joukko rikoksia on löytänyt tekijänsä, laboratorionjohtaja Himberg sanoo.

- Lähivuosina tietojenvaihto laajenee asteittain muihin EU-valtioihin. Hiljakseen kansainvälisestä vertailusta tule rutiinia. Rekisterit vertaavat itseään toisiinsa joka yö, automaattisesti.

Lähteet: YLE Uutiset/ Ari Mölsä