Langattoman verkon lainaaminen tulossa lailliseksi

Oikeusministeriö alkaa valmistella suojaamattomien WLAN-verkkojen luvattoman käytön laillistamista. Nykyisen lain mukaan langattomien tietoverkkojen luvatonta käyttöä on pidetty rangaistavana.

Kotimaa
Yle

Rangaistavuuden poistamista perustellaan muun muassa käytön aiheuttaman haitan vähäisyydellä, valvonnan vaikeudella ja verkon salaamisen helppoudella. Käyttäjän on myös vaikea tietää milloin avoimen verkon käyttö on tarkoitettu luvalliseksi ja milloin ei.

Oikeusministeriön asiasta pyytämissä lausunnoissa muistutetaan, että ilmaisten langattomien verkkoyhteyksien tarjonta on yleistynyt esimerkiksi julkisissa tiloissa, kuten puistoissa ja lentokentillä, eikä niissä välttämättä tiedoteta käytön vapaudesta.

Suomessa on annettu salaamattoman WLAN-verkon luvattomasta käytöstä oikeusministeriön tietojen mukaan vain yksi langettava käräjäoikeuden tuomio. Hovioikeus on pysyttänyt tuomion voimassa eikä siitä ole valitettu korkeimpaan oikeuteen.

Suurin osa oikeusministeriön lausunnonantajista kannatti rangaistavuuden poistamista. Useissa lausunnoissa kuitenkin pidettiin tärkeänä, että verkkoyhteyden omistajan oikeusturva taataan väärinkäyttötapauksissa.

Arvioiden mukaan suuri osa langattomista verkoista on suojaamattomia ja niiden luvaton käyttö on yleistä. Verkon suojaaminen salasanalla onnistuu yleensä helposti tukiaseman käyttöohjeiden avulla.

Verkon luvaton käyttö saattaa hidastaa verkon käyttöä, mutta sitä on vaikea havaita ellei verkossa siirretä isoja tietomääriä suhteessa verkkoyhteyden kaistannopeuteen.

Lähteet: YLE Uutiset