Aikapankissa valuuttana toimii tovi

Helsingissä toimii Suomen ensimmäinen työtuntien vaihtopiiri.

Kotimaa

Stadin aikapankki -nimellä toimiva vaihtopiiri on luonut oman valuuttansa tovin, jota voi vaihtaa erilaisiin palveluksiin. Reilut kaksisataa ihmistä hoitaa jo osan päivittäisestä palvelujen tarpeestaan aikapankin kautta.

- Lastenhoito on meillä ollut se suurin, mutta myös kotivideoiden digitalisointipalvelu, että yksi ihminen osasi laittaa ne dvd:lle. Sitten on polkypyörän huollossa avustamista, myös parvisänky tuli koottua ystävällisen naapurin opastuksella. Sellaista apua ollaan saatu, mitä itse ei olisi osattu tehdä, kertoo Tuuli Hirvilammi, yksi Stadin aikapankin perustajajäsenistä.

Aikapankki on palveluiden vaihtorinki, jossa vaihdetaan palveluita aikaa vastaan. Pankki on perustettu viime marraskuussa ja nyt mukana on noin 200 käyttäjää.

Internetissä toimivalla verkkotorilla kuka tahansa voi tarjota ja saada tarvitsemiaan palveluja omaa työpanostaan vastaan.

- Tämä lähti paikallistason aloitteesta, että perustettiin Kumpulan vaihtopiiri. Kotiäidit itsekkäästi ajatelimme, että me siinä lähialueella helpommin saadaan vaihdettua palveluja, että onpa se kätevää.

- Se selkeästi myös madaltaa kynnystä pyytää apua, kun työtunnit merkitään ylös ja niistä pidetään kirjaa. Tämä on vastalause sille, että meidän pitäisi pärjätä yksin, Hirvilammi sanoo.

Maailmalla aikapankit toimivat sosiaaliturvan jatkeena

Vastaavanlaisia aikapankkeja toimii tuhansia eri puolilla maailmaa. Paikallisrahakokeiluja on ollut jo vuosikymmeniä, mutta aikapankit ovat syntyneet viimeisten vuosien aikana. Englannissa aikapankki toimii jopa kehnon sosiaaliturvan jatkeena.

Sveitsissä pienyrityksillä on keskinäinen Wir-pankki, yritysten keskinäinen vaihtopiiri, joka toimii omalla valuutallaan.

- Sellaisia tullaan tarvitsemaan tosi paljon. Hauska nähdä, että uudenlaisen rahajärjestelmän ituja tulee jo Suomeen. Haluaisin nähdä, että joka kylään tulisi omia paikallisrahoja, joilla ihmiset keskenään järjestää vaihdon, koska tämä nykyinen järjestelmä on tulossa tiensä päähän, arvostelee rahareformia ajavan Suomen talousdemokratia ry:n aktivisti Ville Iivarinen.

- Me nähdään, että aikapankki on vastaus sille tyhjiölle, joka syntyy, kun taloudessa ei olla valmiita maksamaan esimerkiksi vanhusten ulkoiluttamispalveluista. Tämä ei tule korvaamaan taloutta, eikä hyvinvointivaltiota, vaan toimimaan niiden täydentäjänä, Hirvilammi miettii.

- Meidän mielestämme on aika hauskaa ajatella, että meillä on nyt pankki, joka ei voi kaatua, jossa velkaantuminen on aivan sallittua, koska se osoittaa luottamusta järjestelmään. Aika on kaikille yhtä arvokasta ja se ei kasva korkoa, eikä ole mitään sellaista mikä liittyy rahatalouden ongelmiin, Hirvilammi sanoo.

Lähteet: YLE Uutiset