Asteroidilla käynyt luotain palasi Maahan

Asteroidilla käynyt avaruusluotain on sunnuntaina palannut Maahan. Seitsenvuotisella matkallaan luotain kävi kahdesti pienellä Itowaka-asteroidilla. Luotaimen toivotaan tuovan mukanaan näytteen asteroidista.

tiede

Japanilainen Hayabusa-luotain laskeutui Australian takamaille alkuillasta Suomen aikaa.

Jos luotain on onnistunut ottamaan näytteitä asteroidista, on kyseessä ensimmäinen kerta, kun Maahan saadaan näytteitä muusta taivaankappaleesta kuin Kuusta. Tiedemiehet toivovat, että näytteiden avulla saadaan tietoa asteroidien rakenteesta.

Hayabusa-luotain laukaistiin matkaan vuonna 2003. Vuonna 2005 se laskeutui kahdesti Itowaka-asteroidille.

Itowaka on 548 metriä pitkä ja 300 metriä leveä perunanmuotoinen asteroidi. Se syntyi arviolta 4,6 miljardia vuotta sitten, jolloin aurinkokunta oli muodostumassa. Pienenä kappaleena sen pinta on kulunut vähemmän kuin planeettojen tai kuiden, joissa on tapahtunut vuosimiljoonien aikana suuria muutoksia.

Lähteet: Reuters, YLE Uutiset

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus