Hyppää sisältöön

Melontamaraton kesti kuukauden

Myötä- ja vastatuulta, iloisia yllätyksiä, pieleen menneitä sääennusteita. Mm. näitä mahtui lahtelaiskolmikon melontaretkeen, joka ulottui Suomen koko rannikon mitallle. Vaativa urakka kesti päivää vaille kuukauden.

Lahtelaiset vesisamoilijat, Jukka Olanterä, Matti Rehtola ja Eino Tossavainen meloivat koko Suomen rannikon Virojoelta Tornioon. Melontareittiä kutsutaan Sinivalkoiseksi nauhaksi.

Toukokuun 13. päivä matkaan lähteneiden melojien tavoite oli matkata Suomen rannikko kaakkoisesta kolkasta pohjoiseen 30 päivässä.

Tavoite saavutettiin. Aikaa 1305 kilometrin samoiluun kului 29 päivää ja kuusi tuntia.

Retki alkoi Virojoelta 13. toukokuuta ja päättyi Tornioon 12. kesäkuuta.

Matkan varrella riitti haasteita alusta loppuun: ankaraa vastatuulta, hutiin osuneita sääennustuksia, iltapesut kylmässä merivedessä.

Melojille löytyi taipaleella myös paljon ystäviä ja heidän mukanaan iloisia yllätyksiä: rosvopaistia ja saunomista.

Melontaretken edistymiseen voi tutustua Jukka Olanterän pitämässä blogissa (siirryt toiseen palveluun).

.
.