1. yle.fi
  2. Uutiset

Marjanpoimijoiden asema yhä epävarma

Ulkomaalaisten marjanpoimijoiden asema ei välttämättä parane, vaikka viisumiohjeistusta kiristettiin tälle vuodelle. Varsinainen vastuu jää edelleen marjayritysten harteille.

marjanpoiminta
Marjanpoimija
YLE

Ulkoasiainministeriön ohjeistuksen mukaan alalla toimivien marjayritysten pitäisi kattaa poimijan matka-, majoitus- ja työvälinekustannukset siten, ettei poimija jää Suomessa työskentelyn jälkeen tappiolle. Käytännössä ulkoasianministeriön ohjeistus on vain suositus, jota yritysten toivotaan seuraavan.

Ministeriö tekee silti voitavansa, sanoo Ulkoasianministeriön passi- ja viisumiyksikön johtaja, lähetystöneuvos Vesa Häkkinen:

- Me teemme kustakin kutsujasta aina kauden alussa erikseen taustaselvitykset. Ollaan yhteydessä elinkeinoasiamiehiin ja katsotaan vähän yritysrekistereitä ja katsotaan, että siellä ollaan sitten maksukykyisiä ja myöskin alalla toimivia vakavasti otettavia yrityksiä. Tämä on tälläista viranomaisten, yrittäjien ja poimijoiden yhteispeliä, jossa luottamuksella on iso rooli. Se on harmi, jos sitä ei oteta tosissaan kaikkien osapuolten taholta.

Ei täsmäseurantaa

Ministeriön mukaan poimijat eivät saisi siis jäädä työskentelynsä jälkeen tappiolle. "Täsmäseurantaa" ei lähetystöneuvos Vesa Häkkisen mukaan tehdä, mutta toimintaa kyllä valvotaan.

- Sellaista täsmäaikaista seurantaa ei ole johonkin, että korvataanko kuluja. Vaan kyllä tämä ehdottomasti perustuu siihen, että me saadaan selvitykset kuluista ja menoista ja siitä, että viivan allekin pitäisi jäädä jotain, ennakkoselvityksissä ja sitten seurataan mitä ilmoitetaan kauden jälkeen, sanoo Häkkinen.

Poimijoiden asema on joka tapauksessa osin epämääräinen, sillä ulkomaalaiset marjanpoimijat rinnastetaan Suomessa yrittäjän asemassa oleviin, jolloin he kantavat toiminnastaan myös taloudellisen riskin.

Arvioiden mukaan aiempina vuosina ulkomaalaisista poimijoista noin 30 - 50 prosenttia on jäänyt Suomessa työskentelyn jälkeen tappiolle.

Thaimaalaisnainen auttoi maanmiehiään

Huonoimmassa asemassa ovat thaimaalaiset, koska heidän matkakulunsa ovat suurimmat. Oulun seudulla asuva thaimaalaisnainen kertoo, että myös viime kesänä thaimaalaisia joutui pulaan, koska eivät saaneet poimittua tarpeeksi marjoja.

- Autoin 15 henkilöä. Maksoin heidän asumis- ja ruokakustannuksia, koska heillä oli huono elämä täällä Suomessa, toteaa nainen.

Thaimaalaisnainen ei halua kertoa nimeään julkisuuteen, koska pelkää, että hänelle voidaan tehdä jotain siksi, että on kertonut thaimaalaisten huonosta kohtelusta.

Ulkoasiainministeriössä toivotaan, että tämän kaltaisia tapauksia ei paljastuisi tänä vuonna. Toisaalta tapaukset eivät välttämättä aina kantaudu viranomaisten korviin.

- Jos tämän tyyppistä tapahtuu, niin mielellään kuulisimme asiasta suoraan asianosaisilta. Mutta kyllä meille kelpaa tieto myös muiden kertomana. Tällaisissa tapauksissa viisumin myöntämistä harkittaisiin tarkemmin seuraavana vuonna, Häkkinen toteaa.

Häkkisen mukaan myös muut viranomaiset voivat puuttua asiaan, jos marjanpoimijoita kohdellaan huonosti.

Ensimmäiset poimijat tulevat heinäkuussa

Marjanpoiminta-aika on pian käsillä. Ensimmäiset ulkomaalaiset marjanpoimijat tulevat Lappiin jo reilun kuukauden kuluttua.

Ulkoasiainministeriön passi- ja viisumiyksikön mukaan Pohjois-Suomeen tulee tänä kesänä noin 2 000 thaimaalaista marjanpoimijaa marjayritysten kutsumana. Lisäksi alueelle tulee poimijoita muun muassa Ukrainasta, Venäjältä, Valko-Venäjältä ja Virosta.

Eniten marjanpoimijoita ovat kutsuneet Korvatunturin Marja ja Lapin Liha.

Ulkomaalaiset marjanpoimijat viipyvät Suomessa lokakuuhun saakka.

Lähteet: YLE Lappi / Maiju Saijets, Tapio Nykänen

Lue seuraavaksi