Seitsemän kuollut yhteenotoissa Venäjän Dagestanissa

Neljä poliisia ja kolme kapinallista menetti henkensä Dagestanissa, missä Venäjä taistelee islamilaisia kapinallisia vastaan. Yhteenotot ovat Pohjois-Kaukasuksella tavallisia.

Ulkomaat

Uutistoimisto Reuters kertoo, että ampumavälikohtaus tapahtui islamistien ja Venäjän turvallisuusjoukkojen välillä Kostekin kaupungissa lähellä Derpentin kaupunkia. Uutistoimisto siteeraa islamilaista nettisivustoa. Venäjän vahvistusta tapahtumalle ei ole.

Yhteenotot ovat tavallisia Pohjois-Kaukasuksella, erityisesti työttömyyden ja köyhyyden kurjistamissa Dagestanissa, Ingushiassa ja Tshetsheniassa. Joillakin alueilla työttömyys on jopa 50 prosenttia.

Sekä Venäjän viranomaiset että uskonnolliset johtajat ovat ilmaisseet huolensa ääri-islamilaisuuden noususta ja nuorison siirtymisestä kapinallistaistelijoiden joukkoihin.

Viimeksi alueen ongelmat olivat laajalti julkisuudessa maaliskuussa sen jälkeen, kun 40 ihmistä kuoli Moskovan metroon tehdyssä iskussa. Kreml syytti iskusta kahta dagestanilaista naista.

Lähteet: Reuters