Nuorena miehenä kaikki vauvat näyttivät minusta aivan samannäköisiltä. Yritin esittää kohteliaan kiinnostunutta, kun tuore isä tai äiti pakotti minut pällistelemään lastenvaunujen uumenissa uinuvaa ryppyistä naamaa. Jotainhan siinä oli pakko sanoa, joten minäkin hoin noita kahta kysymystä. Toistelin kuin papukaija: "oletko nukkunut, oletko nukkunut?".
Kun vaimoni odotti lastamme, niin ajattelin, että enköhän sitten vauvan tuoman kokemuksen kautta keksi jotain vähän omaperäisempää kysyttävää kuin nukkumatin vierailut. Nyt osaisinkin jutella sujuvasti turvaistuimista, lastenvaunuista, äidinmaidon korvikkeista, pukluista ja trendikkäistä kestovaipoista.
Mistä siis puhun tuoreiden vanhempien kanssa, kun minullakin on nyt yksi kääryle lastenvaunuissa? Kyselenkö äideiltä, että ovatko heidän rintansa hellinä imetyksestä? Utelenko isiltä, että kumpi vaihtaa vaipat?
Tosiasia on se, että olen edelleen papukaija: "Mitenkäs vauva nukkuu, mitenkäs äiti nukkuu?" Jos ei nuku, niin polla pehmenee hyvin äkkiä. Turha siinä on jauhaa syvällistä filosofiaa tai keksiä omaperäisiä kysymyksiä, jos toinen näyttää zombielokuvasta karanneelta. Se, mikä tuntui ennen tyhmältä jankutukselta, onkin nyt hyvin todellista.
Lähteet: YLE Turku / Simo Kymäläinen