Michelangelo huijasi Vatikaania anatomisilla salakuvilla

Renessanssimestari Michelangelo maalasi salaa anatomisia kuvia Vatikaanin Sikstiiniläiskappelin freskoihin vastalauseena kirkon tieteen vastaiselle asenteelle, sanovat kappelin maalausten kasvoja ja vaatteita tarkastelleet aivotutkijat.

kulttuuri
Yleisnäkymä Sikstiiniläiskappelista Vatikaanissa
Yleisnäkymä Sikstiiniläiskappelista VatikaanissaAlberto Pizzoli / EPA

Yhdysvaltalaiset professorit Ian Suk ja Rafael Tamargo kertovat löytäneensä Michalangelon freskoista ihmisaivojen rakennetta esitteleviä kuvia, joiden todellista merkitystä kukaan ei ole tajunnut 500 vuoteen.

Michelangelo oli tehnyt useita ruumiinavauksia, joten hän oli hyvin perillä siitä, miltä ihmisen aivot näyttävät. Tuon tiedon hän maalasi Sukin ja Tamargon mukaan kuvaan, jossa Jumala luo maailmankaikkeuden erottamalla valon pimeydestä.

Taiteentutkijat ovat pitkään kummastelleet jumalhahmon muhkuraista kaulaa. Johns Hopkinsin yliopiston professorit Suk ja Tamargo näkevät siinä ilmiselvän aivokuvan. Hahmon punaisessa viitassa on selkäydin ja vyötärön oudossa Y:n muotoisessa laskoksessa silmähermo, he arvioivat Neurosurgery (siirryt toiseen palveluun)-lehdessä.

Taidekriitikkoja on satoja vuosia hämmentänyt se, että valo lankeaa Jumalan kaulalle toisesta suunnasta kuin muualle. Sitä on pidetty jopa Michelangelon kömpelönä erehdyksenä, mutta Suk ja Tamargo sanovat Michelangelon jättäneet kuvaan tarkoituksellisen viestin anatomisista tiedoistaan. Hänen aikanaan 1500-luvulla katolinen kirkko paheksui ruumiinavauksia ja muuta tieteellistä uteliaisuutta.

Suk ja Tamargo pitävät mahdollisena, että kuvaamalla ihmiset aivot Jumalan hahmoon Michelangelon tarkoituksena oli kyseenalaistaa kirkon yksinoikeus Jumalan ja ihmisen välisenä sanansaattajana ja osoittaa suora yhteys ihmisen ja Jumalan välillä. Se olisi tuohon aikaan ollut jumalanpilkkaa, eikä vähiten suoraan alttarin ylle sijoitetussa freskossa.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Anniina Wallius