Maailman lehdet

Yhdysvallat huokaisi helpotuksesta, kun Kolumbia sai uuden oikeistolaisen presidentin. Juan Manuel Santosin valinta Kolumbian presidentiksi saattaa kiristää välejä entisestään naapurimaiden Venezuelan ja Ecuadorin kanssa. Lehtien ensimmäiset reaktiot olivat kuitenkin kohteliaita.

Ulkomaat
YLE Uutisgrafiikka

Venezuelan presidentti, värikkäästä kielenkäytöstään tunnettu Hugo Chávez sanoi ennen Kolumbian vaaleja, että oikeistolaisen ehdokkaan vaalivoitto Kolumbiassa voi johtaa sotaan naapurimaiden välillä. El Universal -lehti kertoi, että Chávez kutsui Juan Manuel Santosia "mafiosoksi" ja "punahilkan vaatteissa kulkevaksi sudeksi".

Siitä huolimatta - tai juuri siitä syystä - Juan Manuel Santos valitiin presidentiksi äänivyöryllä.

Hän sai viime viikonloppuna pidetyllä toisella kierroksella 69 prosenttia äänistä, kun vastaehdokkaan, vihreiden Antanas Mockuksen äänisaalis jäi 27 prosenttiin. Santos aloittaa uudessa virassaan elokuussa.

Oikeistolaisen ehdokkaan voitto oli odotettu. Edellinen presidentti, samasta poliittisesta taustasta tuleva Álvaro Uribe on nauttinut äärimmäisen vankkaa kannatusta.

Uriben suosion taustalla on hänen taistelunsa vasemmistolaista sissijärjestöä FARC:ia vastaan. Hän onnistui kahden presidenttikautensa aikana kovilla otteilla saamaan väkivaltaisen maan rikollisuustilastot laskuun ja riisumaan puolisotilaallisia ryhmiä aseista.

Oma sukulehti El Tiempo

Yksi Kolumbian valtalehdistä, El Tiempo, on Santosin suvun omistuksessa. Lehti puolusti vastavalittua presidenttiä arvosteluja vastaan.

- On absurdia väittää, että Juan Manuel olisi saavuttanut voittonsa edeltäjänsä avuilla, eikä omillaan. Jotkut jopa väittävät presidentti Uriben järjestäneen tarkoituksella juuri vaalien alla näyttävän operaation, jossa FARCin 12 vuotta panttivankeina pitämiä upseereita vapautettiin.

Espanjalaisen El Mundo -lehden Kolumbian kirjeenvaihtaja Salud Hernández-Mora puolestaan muistutti El Tiempo -lehden historiasta Kolumbian politiikan silmässä.

- El Tiempo oli ja on tärkeä lehti Kolumbiassa. Aikoinaan se valitsi ja kaatoi presidenttejä. Siihen aikaan pikkuinen Juan Manuel vasta pohti, mikä hänestä tulisi isona.

Juan Manuel Santos syntyi yhteen Kolumbian merkittävimmistä liikemies- ja poliitikkosuvuista. Hänen isoisänsä veli oli Kolumbian presidentti 1930- ja 40 -luvuilla, isä taas oli El tiempo -lehden päätoimittaja 50 vuoden ajan.

Juan Manuel on opiskellut taloustieteitä Lontoossa ja Harvardissa, mutta merkittävintä hänen urallaan olivat vuodet Kolumbian puolustusministerinä vuoden 2006 jälkeen. Hallituksen taistelu Farc:ia vastaan oli tuolloin kovimmillaan.

Pariin vuoteen puolustusministerinä mahtuukin useita näyttäviä hankkeita: ranskalais-kolumbialaisen poliitikon Ingrid Betancourtin vapautus ja isku Farcin leiriin Ecuadorin puolelle vuonna 2008. Iskussa kuoli 26 ihmistä, heidän joukossaan Farc:in johtoon kuulunut Raúl Reyes.

Hyökkäyksen seurauksena sekä Ecuador että Venezuela katkaisivat diplomaattisuhteensa Kolumbiaan. Välit menivät lopullisesti, kun Kolumbia viime talvena avasi yhdysvaltalaissotilaille tukikohtansa. Samaan aikaan Kolumbia syytti yhä äänekkäämin Venezuelaa Farc:in tukemisesta.

Juuri ennen Kolumbian presidentinvaaleja äänensävyt kiristyivät, kun Ecuador vaati suosikkiehdokkaan vangitsemista ja luovuttamista Ecuadoriin tuomittavaksi Farc:in leiriin tehdyn sotilasiskun vuoksi.

Sovinnon elkeitä kovista asenteista huolimatta

Vaalien jälkeen oltiin kuitenkin kohteliaita puolin ja toisin. Chávez ei sentään soittanut Santosille onnittelusoittoa, mutta Caracasista lähti onnittelusähke naapuriin Venezuelan hallituksen nimissä. Venezuelalainen Últimas Noticias kertoo hallituksen lähettämästä onnittelusähkeestä, johon oli haudattu omat piikkinsä.

- Venezuelan hallitus seuraa erityisen tarkalla silmällä, millaiset suhteet Kolumbian uuden hallinnon kanssa ovat mahdolliset.

Ecuadorin presidentti Rafael Correa nieli oman vastenmielisyytensä, ja soitti henkilökohtaisesti vastavalitulle. Nettilehti Hoy kirjoittaa:

- Ecuador aikoo kunnioittaa Kolumbian kansan valintaa ja käynnistää neuvottelut diplomaattisuhteista uudelleen.

Kolumbian presidentinvaalit kruunasivat Latinalaisen Amerikan kahtiajaon Yhdysvaltojen liittolaisiin ja arvostelijoihin. The Washington Post -lehti kirjoittikin Kolumbian vaalien jälkeen huoahtaneena:

- Hyviä uutisia Kolumbiasta: Juan Manuel Santosin valinta osoittaa, että Latinalaisessa Amerikassa yhä on yhdysvaltalaismielisiä, vapaisiin markkinoihin uskovia poliitikkoja.

Lähteet: YLE Uutiset / Jaana Kanninen