Teosto säästää jättämällä vuotuisen palkinnon maksamatta

Tekijänoikeusjärjestö Teoston vuotuinen Teosto-palkinto jaetaan tänä vuonna ilman rahallista osuutta. 40 000 euron suuruinen palkinto on myönnetty vuodesta 2003 lähtien vuosittain yhdelle tai useammalle kotimaiselle musiikkiteokselle.

kulttuuri

Tänäkin vuonna tunnustus jaetaan tuoreelle ja omaperäiselle kotimaiselle teokselle, joka voi edustaa mitä musiikin lajia tahansa. Palkintona on kuitenkin tällä kertaa pelkkää mainetta ja kunniaa.

Säästökuurin syynä on Teoston varautuminen tulevaisuuteen. Teoston jäsenet ovat tähän asti rahoittaneet palkinnon lahjoittamalla siihen osan tekijänoikeuskorvauksistaan. Samalla on rahoitettu myös esimerkiksi Suomalaisen musiikin tiedotuskeskuksen toimintaa.

Nyt Teosto varautuu siihen, ettei tällaista solidaarisuutta enää jatkossa ole, sanoo järjestön toimitusjohtaja Katri Sipilä.

- Nyt on jo nähtävissä, että mahdollisuudet tehdä näitä pidätyksiä tulevaisuudessa tulevat pienenemään tai jopa poistumaan kokonaan. Jäsenet haluavat tulouttaa korvaukset itse mahdollisimman nopeasti ja täysimääräisesti.

Rahastosta turvaa tulevaisuuteen

Teosto haluaa nyt turvata mahdollisuudet ohjata rahaa jatkossakin vuosittain yhteiseen alan edistämiseen.

Jäsenistöltä kerätään tulevien viiden vuoden ajan korotettua pidätysprosenttia erilliseen rahastoon. Sen jälkeen pidätystä pikkuhiljaa pienennetään ja vuonna 2018 se poistuu näillä näkymin kokonaan.

- Tarkoituksena on, että muutaman vuoden kuluttua rahastossa on sen verran peruspääomaa, että pelkästään sen tuotoilla voidaan vuosittain harjoittaa alan edistämistä, Sipilä sanoo.

Rahallisen Teosto-palkinnon tulevaisuus on yhä pohdinnassa.

- Teosto-palkintoa sinällään ei olla lopettamassa. Haluamme edelleen nostaa esiin omaperäisiä teoksia, mutta ainakaan tänä vuonna siihen ei sisälly rahallista osuutta, Teoston toimitusjohtaja Katri Sipilä sanoo.

Lähteet: Radion kulttuuriuutiset / Iira Hartikainen