1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulla-Maj Wideroos

Wideroos: Keski-Pohjanmaan suunta loppuun käsitelty

Rkp:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ulla-Maj Wideroos pitää Keski-Pohjanmaan suuntaa loppuunkäsiteltynä. Rkp ei yhtynyt tänään kansanedustaja Bjarne Kalliksen esitykseen ottaa suuntautuminen mukaan Kiviniemen hallituksen ohjelmaan.

Ulla-Maj Wideroos
Ulla-Maj Wideroos, RKP.
YLE / Jukka-Pekka Inkinen

Wideroosin mukaan pohjoisen vaihtoehto on selvitetty ja työryhmä oli sitä mieltä, että paras ja kielelliset perusoikeudet toteuttava palvelu saadaan etelästä. Wideroos uskoo, että myös tuore kuntaministeri Tapani Tölli nojaa perustuslain toteutumisen takia etelän vaihtoehtoon.

Pohjanmaan uutisten nettikolumnissaan Wideroos arvostelee myös maan hallitusta kyvyttömyydestä tehdä päätöksiä. Wideroosin mukaan harvoin yhtä asiaa on käsitelty niin kauan, kuin Keski-Pohjanmaan suuntautumista aluehallintouudistuksessa.

Etelän suuntaa kannattava Widerroos toteaa, että valtapolitiikka ei ole koskaan ollut tällä tavoin perustuslain vastakohtana.

Lähteet: YLE Pohjanmaa

Lue seuraavaksi