Lufthansan työtaistelu vihdoin ohi

Saksalainen lentoyhtiö Lufthansa ja yhtiön lentäjät ovat päässeet sopuun pitkään kestäneessä työtaistelussa. Lufthansa kertoi torstaina, että se on tarjonnut lentäjilleen työpaikkatakuun vuoden 2011 maaliskuuhun. Lentäjät ovat suostuneet jäädyttämään palkkansa siihen saakka.

Ulkomaat
Lufthansan kentälle jääneitä koneita
ZDF

Työtaistelu on jatkunut osapuolten välillä kiivaana jo lähes puoli vuotta.

Taustalla on ollut lentäjien pelko siitä, että Lufthansa siirtäisi säästösyistä osan lennoistaan ulkomaalaisille tytäryhtiöilleen ja palkkaisi uusia lentäjiä erilaisilla työehdoilla kuin aiemmin. Monilla ulkomaisilla yhtiöillä on osin heikommat työehdot kuin Lufthansalla.

Lentäjien mukaan he suostuivat palkkajäädytykseen, jotta Lufthansa säilyttäisi kilpailukykynsä tulevaisuudessa.

Torstaina tehty sopimus takaa sen, ettei Lufthansa voi mielivaltaisesti siirtää lentäjiensä työpaikkoja yhtiöstä toiseen. Sopimuksen myötä myös lentäjien lakkouhka on ohi ainakin vuoden 2011 maaliskuuhun saakka.

Yhtiön yli 4 000 lentäjää järjesti helmikuussa nelipäiväisen lakon, jonka seurauksena Lufthansa joutui perumaan yli 2 000 lentoa. Yhtiö ilmoitti toukokuussa, että lakko maksoi sille noin 300 miljoonaa euroa.

Lähteet: AP, YLE Uutiset