Juhannuksen uhrimäärä synkkä

Hukkuneiden määrä ylittää tänä juhannuksena selvästi viime ja edellisenä vuonna hukkuneiden määrän. Myös tieliikenteessä kuolleiden määrä on noussut synkäksi. Erilaisissa onnettomuuksissa surmansa on saanut tänä juhannuksena 21 ihmistä, mikä on korkein luku vuosiin.

Suomessa hukkui viime vuonna juhannuksena neljä ihmistä ja toissa vuonna kolme. Parinkymmenen vuoden aikana Suomessa on hukkunut juhannuksena keskimäärin kymmenen ihmistä. Määrä on ollut laskussa vuosituhannen vaihteen jälkeen, mutta tänä vuonna kehitys on kääntynyt taas huonoon suuntaan.

Myöskään liikenteessä ei ole tapahtunut myönteistä kehitystä. Liikenneonnettomuuksissa kuolleiden määrä on viime vuosien tasolla. Poliisin liikennevalvonnan tiedottajan, ylkionstaapeli Jussi Pohjosen mukaan liikenteen uhrimäärää selittää osaltaan se, että juhannuksena liikutaan paljon ja mutenkin onnettomuusmäärät ovat alkukesästä korkeimmillaan.

Pohjosen mukaan juhannuksen paluuliikenne ajetaan hyvissä keleissä, mikä suhteessa liikennemääriin parantaa edellytyksiä liikenteen turvalliselle sujumiselle.