Sinkkuelämää 2 oli juhannusviikonlopun katsotuin

Sinkkuelämää 2 oli jo neljättä viikonloppua perättäin Suomen katsotuin elokuva. Leffateattereiden kävijämäärät olivat juhannusviikonloppuna kuitenkin hyvin alhaisia.

viihde
Sinkkuelämää 2 -elokuvan tähdet autiomaassa
Warner Bros.

Sinkkuelämää 2 -elokuvan kävi katsomassa vain noin 2 700 ihmistä, kun viime viikonloppuna katsojia kertyi yli 20 700. Kaikkiaan elokuvan on nähnyt jo yli 260 000 suomalaista.

Hiljaisen viikonlopun toiseksi katsotuin elokuva oli 80-luvulla Suomessa pyörineeseen tv-sarjaan perustuva A-Team. Kolmanneksi eniten ihmisiä houkutteli elokuvateattereihin Russell Crowen tähdittämä Robin Hood.

Lähteet: YLE Uutiset