Vankila ja yhdyskuntaseuraamukset harjoittelevat yhteiseloa

Kriminaalihuollon ja vankeinhoidon vuoden alusta tapahtunut yhdistäminen ei ole alkanut kivuitta. Vankiloissa ja yhdyskuntaseuraamustoimistoissa kaivataan omaa johtajaa, joka joutuu nyt jakamaan aikansa niiden välillä.

yhdyskuntapalvelu
Pohjanmaan rikosseuraamuskeskuksen johtaja Taina Nummela.
Taina Nummela on toiminut helmikuun alusta Pohjanmaan rikosseuraamuskeskuksen johtajana.Olli Koski / YLE
Vaasan vankila.

Vaasan vankilan johtajana kaksi vuotta toiminut Taina Nummela on helmikuun alusta ollut Pohjanmaan rikosseuraamuskeskuksen johtaja. Keskukseen kuuluu vankilan lisäksi siis Vaasan yhdyskuntaseuraamustoimisto, jossa on myös Seinäjoen toimipaikka. Kokkolan toimipaikka siirtyi organisaatiouudistuksessa osaksi Oulun yhdyskuntaseuraamustoimistoa.

- On tämä aika iso muutos, nyt pitää olla läsnä monessa paikassa. Oman ajankäytön suunnittelu on haastavaa ja opettelen sitä edelleen, Nummela kertoo.

Yhdyskuntaseuraamusten määrä ennallaan

Koko maassa yhdyskuntaseuraamusten määrä on laskenut, mutta pohjalaismaakunnissa pysynyt ennallaan. Seinäjoen seudulla on jopa nousua luvuissa.

Haastavinta on, että tulevaisuudessa yhä useampi rangaistus pitää oikeusministeriön strategian mukaan suorittaa vankilan sijaan vapaudessa.

Organisaatiouudistuksen toivotaan tuovan ratkaisuja

Sekä vankilassa että yhdyskuntaseuraamustoimistossa ei ole totuttu siihen, ettei johtaja ole jatkuvasti paikalla.

- Kyllä olen palautetta saanut, että ai näkyy suakin joskus, haluttaisiin että olisin enemmän paikalla, Taina Nummela kertoo.

Silti uudistuksen toivotaan tuovan myös selviä parannuksia. Yhteistyö on nyt helpompaa, ja tiedonkulku toimii paremmin.

- Kyllä tässä on asiakkaan kannalta positiivisia seikkoja. Se, mitä vankilassa on jo tehty tiedetään meillä ja toisinpäin, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Helena Jaakko.

Taina Nummela painottaa myös, että yhdyskuntaseuraamuspuolella on huomattavasti paremmat verkostot ympäröivään yhteiskuntaan kuin vankilapuolella.

Lähteet: YLE Pohjanmaa / Minna Salomäenpää