Teebussi kutsuu teelle

Teebussi on viikonloppuiltaisin tuttu näky Joensuun kaduilla. Joensuun Helluntaiseurakunnan ylläpitämään bussiin voi mennä halutessaan kahville tai teelle tai vaikka keskustelemaan.

Joensuu
Teebussi ja Matti Tuikka.
YLE / Liisa Koivisto

- Teebussiin ovat kaikki tervetulleita ilman ikärajaa tai sisäänpääsyehtoja. Yleensä kävijät ovat 13-17-vuotiaita, eli sen ikäisiä, jotka eivät vielä pääse baareihin tai anniskelupaikkoihin. Toki jonkun verran käy myös vanhempia, kertoo toiminnasta vastaava Matti Tuikka.

Teebussiin saa tulla siis myös humalassa.

- Teebussiin ei ole promillerajaa ja kävijöistä varmaan 3/4 osaa on enemmän tai vähemmän humalassa. Tosin ihmiset jotka eivät pysy omilla jaloillaan, ovat aika hiljaisia kävijöitä. Heidän kohdallaan joudumme miettimään, että miten toimitaan, sanoo Tuikka.

Koska bussi toimii vapaaehtoisvoimin, on sen toiminta epäsäännöllistä. Pääsääntöisesti Teebussi on torilla perjantaisin klo 23-02 välillä.

- Teebussi on paikka, jossa voi viettää aikaa. Vaikka sen perimmäinen tarkoitus onkin evankelioida ihmisiä ja saada ihmisiä uskoon, niin pyrimme toimimaan aina niillä ehdoilla mitä kävijät haluavat. Tarkoitus on ettei kukaan koe, että häntä yritettäisiin väkisin käännyttää.

Idea Yhdysvalloista

Teebussin toiminta-ajatus on lähtöisin Yhdysvalloista.

- Kun 60-luvulla aloitettiin katutyö ja jengityö, niin keksittiin, että bussilla voi mennä sinne, missä ihmisiä on. Teebussi-idea on rantautunut Suomeen 80-luvun alkupuolella ja Joensuussa Teebussin tyyppinen toiminta aloitettiin tietääkseni 80-luvun lopulla. Ja se on jatkunut keskeytyksettä tähän päivään saakka, Tuikka kertoo.

Kuluja toiminnasta ei paljoa kerry.

- Joensuussa Teebussin toiminnan rahoittaa Joensuun Helluntaiseurakunta. Kaupungille maksetaan sähköstä, kahvit, teet ja leivät ovat seurakunnan kustantamia. Kuluja on siis vähän, sanoo Tuikka.

Ihmiset löytävät paikalle.

- Kävijämäärä vaihtelee. Yleensä kävijöitä on 20-50 yhden illan aikana. Sää vaikuttaa ja se, mitä muuta kaupungilla yhtä aikaa tapahtuu.

Teebussissa voi vierailla taas heinäkuussa.

- Heinäkuussa olisi tarkoitus olla liikenteessä kaksi tai kolme viikonloppua. Myös Ilosaarirokin aikaan olemme kaupungilla perjantaina illalla ja lauantaina päivällä, kertoo Matti Tuikka.

Lähteet: YLE Pohjois-Karjala / Liisa Koivisto