Myönteinen ydinvoimapäätös näyttää selvältä

Kahden uuden ydinvoimaluvan myöntäminen näyttää melko selvältä. Kahta voimalaa kannattaa tämänhetkisten tietojen mukaan lähes koko kokoomuksen ryhmä ja noin neljä viidestä keskustan kansanedustajasta. Näistä koostuisi jo noin 90 JAA-ääntä torstaisessa äänestyksessä, jossa ääniä on käytettävissä kaikkiaan 199.

talous
Eduskunnan istuntosali
Suomeen rakennetaan tämän viikon ydinvoima-päätöksen jälkeen lähes varmasti kaksi uutta ydinvoimalaa. Eduskunta aloitti ydinvoima-lupien käsittelyn puolilta päivin.

YLE Uutisten kokoamien tietojen mukaan pääoppositiopuolue SDP:n 45:n kansanedustajan ryhmästä kahta voimalalupaa kannattaa puolet, ja lisäksi muutama edustaja on yhden voimalan kannalla.

RKP:n ja kristillisten eduskuntaryhmistä kahta voimalaa kannattaa noin puolet edustajista, eli yhteensä vajaat 10. Vasemmistoliiton ja perussuomalaisten ryhmistä lisäydinvoima saanee yhden tai kaksi hajaääntä, vihreiden riveistä niitä ei ole luvassa yhtään.

Ydinvoimaluvat kuuluvat niihin harvoihin asioihin, joissa kansanedustajat saavat äänestää itsenäisesti, omantuntonsa mukaan.

Takki kääntynyt erityisesti keskustassa

Eduskunnassa on vajaat 90 sellaista edustajaa, jotka osallistuivat jo edelliseen ydinvoimaäänestykseen vuonna 2002. Heistä valtaosa on nyt samalla kannalla kuin kahdeksan vuotta sitten, mutta myös mielipiteensä muuttaneita löytyy.

Merkittävimmät mielipiteenmuutokset löytyvät keskustan ministeriryhmästä. Vielä vuonna 2002 ydinvoiman lisärakentamista vastustivat elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen, pääministeri Mari Kiviniemi, ympäristöministeri Paula Lehtomäki ja liikenneministeri Anu Vehviläinen.

Ydinvoiman vastustajia olivat tuolloin myös Matti Vanhanen ja Liisa Hyssälä, jotka istuivat hallituksessa vielä sen päättäessä ydinvoimasta.

Nykyisistä kokoomusedustajista lähes kaikki vuoden 2002 äänestykseen osallistuneet kannattivat lisäydinvoimaa jo silloin. Poikkeuksen tekee vihreistä kokoomukseen loikannut Merikukka Forsius, joka aikoo tiettävästi vastustaa ydinvoimaa myös kokoomusryhmän jäsenenä.

Lähteet: YLE Uutiset