Nettiluetteloyritys Directalle syytteet

Nettiluetteloyritys Directaa vastaan on nostettu syytteet Helsingin käräjäoikeudessa. Yhtiötä syytetään törkeästä petoksesta ja markkinointirikoksesta. Asiasta kertoi ensimmäisenä MTV3.

Kotimaa

Kihlakunnansyyttäjä Jaakko Tapala on vahvistanut syytteiden nostamisen. Tapala arvioi, että oikeuskäsittelyn ennakkovalmistelu tulee viemään kuukausia jutun laajuuden vuoksi.

Yli 1 400 pienyrittäjää on tehnyt rikosilmoituksen Directan toiminnasta. Yrittäjien mukaan yhtiö on antanut puutteellista tietoa palvelunsa sisällöstä ja erityisesti hakuosumien laskuttamisesta. Directa oli myös jatkanut palvelusopimusten voimassaoloa ja laskuttanut yrittäjiä, vaikka nämä olivat irtisanoneet palvelusopimuksen.

Tapalan mukaan vastaavanlaajuisia tapauksia on tullut syyteharkintaan aiemminkin mm. rahankeräyshuijausten yhteydessä. Sen sijaan Directan toimintatapaa Tapala pitää poikkeuksellisena.

Directa tyytyväinen oikeusprosessin etenemiseen

Directan johto on tyytyväinen oikeusprosessin etenemiseen. Directassa arvellaan oikeuskäsittelyn alkavan loppuvuodesta.

- On erinomaista, että syyttäjä on saanut päätöksen aikaan näin ripeästi. Asian oikeuskäsittely on Directan Oy:n ja yhtiön työntekijöiden etu. Olemme itse aiemmin ilmoittaneet, että viemme jokaisen sopimusriidan oikeuteen, ellei syyttäjä niin tee, toteaa Directa Oy:n ja vastaajien asianajaja Kai Kotiranta yhtiön tiedotteessa.

Directassa toivotaan myös, että oikeuskäsittelyn yhteydessä syntyy myös paras mahdollinen kokonaiskuva yhtiötä vastaan tehdyistä tutkintapyynnöistä ja niiden sisällöstä. Directa ilmoittaa, että syytteillä ei ole vaikutusta sen liiketoimintaan.

Lähteet: YLE Uutiset