Hurrikaani keskeytti BP:n öljyntorjunnan

Atlantin hurrikaanikauden ensimmäinen koetus Alex on suuntaamassa Meksikon ja Texasin väliselle rajalle. Vaikka reitti on kaukana Meksikonlahden öljyvahinkoalueesta, kovan tuulen nostattamat aallot seisauttivat torjuntatöitä.

Ulkomaat
Satelliittikuva
29. kesäkuuta otettu satelliittikuva hurrikaani Alexista Meksikonlahdella.EPA / NOAA

Alex voimistui varhain keskiviikkoaamuna 1-luokan hurrikaaniksi, ja tällä haavaa sen tuulet puhaltavat yli 36 metriä sekunnissa. Öljy-yhtiö BP ja Yhdysvaltain rannikkovartiosto lähettivät öljyntorjunta-alukset takaisin rantaan toivottomien sääolosuhteiden takia.

Ilmatieteilijöiden mukaan Alex voi työntää öljylauttoja kohti Yhdysvaltojen rannikkoa. Itse hurrikaani liikkuu hyvän matkan lounaampana pahiten öljyyntyneistä Louisianan, Mississippin, Alabaman ja Floridan rannikoista.

Hurrikaanin arvioidaan ehtivän Texasin ja Meksikon rannikoille myöhään keskiviikkona tai torstain puolella. Meksikossa viranomaiset ovat hätävalmiudessa. Yhdysvaltojen Texasiin on asetettu hätätila, ja sinne odotetaan tornadoja vielä keskiviikkona.

Myrsky oli viikonvaihteen aikana Jukatanin niemimaalla. Ainakin 10 ihmistä kuoli rankkojen sateiden tuomissa tulvissa ja maanvyöryissä Nicaraguassa, Guatemalassa ja El Salvadorissa.

Alex on liikkeellä aikaisin, sillä Yhdysvaltojen hurrikaanikeskuksen mukaan edellinen kesäkuuhurrikaani koettiin 15 vuotta sitten.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset