1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Aselaki & aseenkantolupa

"Rauhanliikkeen tilaus ei ole kadonnut mihinkään"

Rauhanjärjestöt pitävät itseään edelleen tarpeellisina, vaikka jäsenmäärät ovatkin pudonneet roimasti 60-luvun huippuluvuista. Sota ja aseiden leviäminen ovat vieläkin ajankohtaisia teemoja, joita pitää esillä esimerkiksi vuonna 1963 perustettu Sadankomitea.

Aselaki & aseenkantolupa
Sadankomitean pääsihteeri Eekku Aromaa jakoi Kotkan torilla järjestön omaa Pax-lehteä.YLE Anna Huittinen

Sadankomitea kampanjoi perjantaina pienaseita vastaan Haminassa ja Kotkassa. Tarkoituksena on kiinnittää huomiota pienaseiden tuhoisuuteen varsinkin kehitysmaissa.

Aselain valmistelu pettymys

Valmisteilla olevaan Suomen aselakiin Sadankomitea toivoo tiukennuksia. Sisäministeri Anne Holmlund (kok.) ilmoitti vastikään, että puoliautomaattiaseiden täyskieltoa ei viedä lainvalmisteluun. Pääsihteeri Eekku Aromaan mukaan päätös on suuri pettymys myös Sadankomitealle.

- Kuten viimeaikaiset kouluampumiset osoittavat, kuka tahansa hyvin nuori ja kokematon henkilö voi saada aseluvan ja se ei ole kovin hyvä tilanne. Olisin toivonut, että ministeri olisi ottanut tutkintalautakunnan mielipiteen huomioon, Aromaa toteaa.

Kotkan torilla aserajoitukset saivat ihmisten hyväksynnän. Sadankomitean tavoite yleisen asevelvollisuuden lakkauttamisesta ei saanut yhtä varauksetonta tukea.

- Eihän se näin vanhasta reserviupseerista kuulosta ollenkaan hyvältä, sanoo Pentti Aalto.

- En osaa sanoa, olisiko asevelvollisuuden lakkauttaminen asiallista vai ei, mutta olin tyytyväinen, kun poikani kävi siviilipalveluksen. Mitä aseisiin tulee, niin en ymmärrä miksi kukaan niitä tarvitsee. Metsästysaseet ovat asia erikseen, sanoo puolestaan Seija Jokinen.

Onko rauhanaate vanhentunut?

Sadankomitean jäsenmäärä liikkui kymmenissätuhansissa vielä 60-luvulla. Maailmansodan uhka oli todellinen, ja tiedostavaa nuorisoa tulvi rauhanliikkeeseen. Nykyisin jäseniä n. 600.

Poliittisemmat juuret omaavassa Rauhanpuolustajat -järjestössä jäseniä on 2 500. Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro sanoo, että jäsenmäärä on pysynyt melko tasaisena. Nuoria on tullut mukaan, ja rauhanaate elää hänen mielestään uutta renessanssia.

Rauhanaatteella ei ole nuorison keskuudessa samanlaista kaikupohjaa kuin 60-70-luvuilla. Rauhanjärjestöjen sijaan nyt liitytään ympäristöjärjestöihin. Kaikki haluavat olla nykyään vihreitä.

- Onhan ilmastonmuutos päivänpolttava aihe, mutta eiväthän sodat ole hävinneet mihinkään eikä rauhanliikkeen tilaus ole hävinnyt mihinkään. Tietenkin meillä on harkinnan paikka, miten osaisimme päivittää agendaamme, jotta se olisi houkutteleva vielä tänä vuonna ja siitä eteenpäin, Eekku Aromaa pohtii.

Lähteet: YLE Kymenlaakso / Valtteri Kykkänen

Lue seuraavaksi