Pujoa hävitetään sekä ulkomaisin että paikallisin voimin

Porissa kitketään tänään talkoilla pujoa. Tempauksen tarkoituksena on sekä hävittää pujoa että muistuttaa sen haitasta allergisille. Liikkeellä ovat Porissa nuorten kansainväliselle työleirille parhaillaan osallistuvat nuoret. Myös paikallisia asukkaita kannustetaan osallistumaan talkoisiin

Pori
YLE

Yhteensä 11 nuorta kitkee pujoa eri puolilla Poria. Mukana on työläisiä muun muassa Etelä-Koreasta, Saksasta, Ranskasta ja Espanjasta.

Maanantaina vietetään pujonkitkentäpäivää, johon toivotaan myös porilaisia mukaan. Pujoa hävitetään Toejoen koululla sekä Vapaudenkadun ja Länsipuiston risteyksessä kello 11. Harmaalinnan päiväkoti Piparmintun sekä Impolan Rajalantien alku on käsittelyssä kello 14. Pujonkitkentäpäivän viimeinen rasti on Paratiisinmäen Yrttitien leikkipuisto sekä Viikinäisten Pellemiljoonantien liikenneympyrä kello 16.30.

- Pujon hävittäminen omalta lähialueelta on palvelus pujoallergisille, ja nyt on otollinen aika kitkeä, sanoo nuorten työleirin vetäjä Aki Nummelin.