1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. big bandit

Imatra Big Band kolmanneksi mestaruuskilpailussa

Mestaruuden vei The Great Helsinki Swing Big Band, joka kuittasi voitostaan 4 000 euron palkinnon.

Kuva: SBBY ry

Helsinkiläinen kuusi vuotta sitten perustettu voittoisa big band sai kiitosta sektiosoiton tarkkuudesta, musiikin upeasta tulkinnasta ja soolojen taituruudesta. Toisen palkinnon voitti Junior All Star Big Band energisellä ja mukaansa tempaavalla, musiikillisesti tarkalla esityksellään.

Kolmannen palkinnon sai Imatra Big Band erittäin yhtenäisellä ja tasapainoisen laadukkaalla soitollaan. Imatralaiset saivat sijoituksestaan 1 000 euron palkinnon. Kilpailussa oli mukana viisi kokoonpanoa. Imatra Big Bandin saksofonisti Linda Fredriksson sai lisäksi 150 euron nuoren solistin palkinnon.

Tuomaristoon kuuluivat Michael Abene Yhdysvalloista ja Ludwig Nuss Saksasta. Tuomariston puheenjohtajana oli Raimo Henriksson. Tuomaristo oli positiivisesti yllättynyt suomalaisten big bandien korkeasta tasosta ja kehui kilpailuun osallistuneiden bändien erilaisuutta.

Suomen big band -mestaruuskilpailu järjestetään seuraavan kerran vuonna 2012.