Mansikkasesonki kiihkeimmillään

Mansikkasesonki käy nyt kuumimmillaan. Pekkalan mansikkatilalla Kärkölän Uusikylässä tämä viikko on kesän kiireisin. Hollantilaista Polka-lajiketta poimivat mansikan poimijat, joista kaukaisimmat ovat saapuneet Puolasta, Ukrainasta ja Venäjältä.

mansikka
Pekkalan mansikkatilalla kesän kiireisin viikko.
Mansikkatilan isäntä Pertti Pekkala ja tuttu poimija jo toisessa polvessa, Niina Siltala Kärkölästä.YLE / Markku Lähdetluoma

Pekkalan mansikkatilalla Kärkölän Uusikylässä mansikan poiminta aloitettiin kesäkuun viimeinen päivä. Sesonkia riittää aina heinäkuun loppupuolelle saakka. Pekkalan tilan sukujuuret ulottuvat aina 1500-luvulle saakka. Mansikkaa Pekkalan tilalla tosin on viljelty vasta vuodesta 1978 lähtien.

- Naapurissa oli mansikan viljelijä, joka jäi eläkkeelle ja pellot tulivat minulle, joten siitä alkoi kipinä. 32 vuotta tässä on mansikan kanssa eletty, Pertti Pekkala muistelee.

Avomaamansikan lisäksi Pekkalan tilalla kypsytellään kasvihuonemansikkaa toukokuusta alkaen aina siihen asti, kunnes avomaamansikka kypsyy. Kotimaiselle mansikalle ei Pekkalan mukaan ole kilpailijaa kesällä, sillä mansikan hinta on niin alhainen, ettei mistään Euroopasta saa niin halpaa mansikkaa. Tämänhetkinen litrahinta on 4 euroa.

Ostajankin seurattava säätietoja

Mutta milloin on ostajan kannalta paras hetki ostaa mansikkaa pakastimeen? Mansikantuottajan vastaus on moniselitteinen.

- Sitä on vaikea sanoa, ennen ukkossateita. Oikein kovan kysynnän aikana hinta nousee ja oikein kovan tarjonnan aikana hinta laskee. Tämä on sellaista markkinataloutta parhaimmillaan, Pekkala hymähtää.

Ukkonen painajaisena

Sesonkiaikaan säätietojen seuraaminen on jatkuvaa. Helteen jälkeen saapuva ukkonen on mansikan viljelijän pahin painajainen, Pekkala kertoo.

- Jos tulee ukkosta, niin sitten on tosi kysymyksessä. Kylmää sadetta mansikka kestää, siinä ei ole mitään, mutta ukkossade on kaikista pahin, Pekkala muistuttaa.

- Säätietoja seurataan monta kertaa päivässä. Viime vuonnakin kun oli sateista keliä, niin tunnin välein melkein kävin katsomassa säätutkaa, koska pilvi tulee tähän, poimitaanko sateen välissä vai ei. Kyllä se on tarkkaa sään seuraamista, Pekkala kertoo.

Mansikka stressaantuu helteellä

Pertti Pekkala kertoo, että monella on väärinkäsitys siinä, että helteellä mansikka kasvaa kovaa vauhtia.

- Ei nämä helteet ole mansikan ystäviä. Kasvu on niin nopeata, että viimeiset raakileet eivät pysty kehittymään tässä tahdissa, Pekkala manaa. Viileät yöt hidastavat mansikan kypsymistä ja laatu pysyy silloin parempana.

- Vaikka raakileita on paljon niin 30 asteen helteet päivisin ja lämpimät yöt johtaa siihen, että viimeiset raakileet eivät kehity normaalisti. Eivät ne kuivahda, mutta kasvi ei kerta kaikkiaan jaksa kasvaa kunnolla. 20 tuntia kun on valoisaa ja 20 tuntia on lämmintä ja 4 tuntia saa levätä. Se on liian lyhyt aika.

Kansainvälisiä poimijoita

Pekkalan mansikkatilalla poimijoita on Suomesta, Venäjältä, Ukrainasta ja Puolasta. Poimijoita parhaimpina päivinä on parisenkymmentä. Tilalla viljellään ainoastaan hollantilaista Polkaa. Se onkin suomalaisten suosituin mansikkalajike.

- Internetin kautta otetaan yhteyttä aika paljon. Sähköpostia tulee talvella jatkuvasti, yli oman tarpeen, Pekkala naurahtaa.

Lähteet: YLE Lahti / Markku Lähdetluoma