Kelluntalelut keikuttavat uhkaavasti

Tänä kesänä kelluntavälineitä on saatavilla vaikka minkä näköisiä ja kokoisia. Lelujen käyttöturvallisuus on kuitenkin luvattoman huono. Lahden Mukkulan rannalla tavatut äidit eivät niille paljon kiitoksia jaelleet.

leikkikalut
Vesileikkejä Mukkulan rannalla.
Hellepäivän riemuja Lahden Mukkulan uimarannalla.YLE / Jouko Uschanoff

Uimarannoilla käy nyt vilske. Vesi pärskyy ja lapsilla on käytössään toinen toistaan upeampia rantaleluja. Pienimmillä lapsilla muovinen ämpäri ja lapio ovat mieluisat leikkivälineet, vähän isommat lapset taiteilevat jo kelluntavälineiden kanssa vedessä.

Teija Ylönen oli lastenlastensa kanssa uimassa, 3-vuotiaan pojan kanssa sai olla tarkkana. Poika pyörähti vihreän krokotiilin päältä useasti pinnan alle, mutta nuorta miestä se ei paljon haitannut. Mummin sydän taisi kyllä saada ylimääräisiä kierroksia, kun poikaa avusti pinnalle. Teija Ylösen mukaan ennen huolehdittiin turvallisuustekijöistä aivan toisella tavalla.

- Nykyisin kelluntavälineet ovat kauniita ja värikkäitä, mutta turvallisia ne eivät ole. Leluthan ovat suhteellisen edullisia ja anti on hyvä, niitä saa jos jonkinnäköistä vempainta, helikopterista surffilautaan

- Mutta leluissa ei ole esimerkiksi ollenkaan otettu huomioon lapsen painoa, toisin sanoen ne on hyvin kiikkeriä, ja sitten ne on hirveen liukkaita kun siihen tulee vettä päälle niin se keikauttaa nopeasti.

Mummin mielestä turvattomuus leluissa aiheuttaa sen, että aikuisten on lisättävä valvontaa, oltava silmä tarkkana.

Mukkulan rannalla olevat äidit olivat lähes yksimielisiä kelluntalelujen turvattomuudesta lisäksi he kaipasivat tuoteselostuksiin parannuksia.

Myös Mukkulan uimarannan turvallisuudessa löytyy puutteita. Sieltä puuttui rantavahti. joka parantaisi uimareiden turvallisuutta.

Lähteet: YLE / Jouko Uschanoff