Liftaus on paras tapa nähdä maailmaa

Liftauksessa kokemukset ovat tärkeimpiä. Millään muulla kulkutavalla ei pääse kokemaan niin paljon, tietävät Euroopan ympäri liftanneet Teo Mattila, 21, ja Taneli Maljanen, 24. Halpa hinta tulee kaupan päälle, eikä liftaus ole niin vaarallista kuin moni kuvittelee.

Kotimaa
YLE

Erikoisia hahmoja reissulla voi kyllä tavata.

- Ensimmäinen tyyppi keneltä sain kyydin oli joku semmoinen ruotsalainen henkiparantaja, tai joku sellainen. Se kertoi miten voi lopettaa tupakoinnin niin, että naputtaa itseään käteen ja mutisee samalla lopettavansa tupakoinnin, Maljanen muistelee liftausreissuaan.

Vaikka liftauksen suosio on laskenut, niin silti teidenvarsilla vielä näkee liftareita. Mitä kauemmas mennään rikkaista länsimaista, sen yleisempää on liftata – ja ottaa liftareita kyytiin.

- Seuraava kuski oli joku makedonialainen hattukauppias ja meidän ainoa yhteinen kieli oli todella huono ruotsi. Me sitten keskusteltiin semmoista ruotsi-englanti-makedonia-sekoitusta elekielellä. Kävimme oikeastaan tosi syvällisiä keskusteluja ihan kaikesta, vaikka meillä ei ollut kunnollista yhteistä kieltä.

Kyytiinottajat voivat olla tosi monenlaisia. On vanhoja liftarikonkareita, opettajia, pappeja ja karskeja rokkareita.

- Se on sellaista elämää, ettei siinä tiedä koskaan mitä seuraavaksi tapahtuu tai mistä huomenna herää. Jos on vaikkapa suunnitellut menevänsä jonnekin kaupunkiin, voi löytää itsensä vielä jostain paremmasta paikasta.

Media vääristää liftauksen turvallisuuden

- Ei meille ole sattunut mitään pahaa, enkä ole kuullut, että jollekin olisi käynyt jotain. Se on vaan kun medioissa uutisoidaan vain niistä muutamasta ikävästä tapahtumasta, niin jotkut luulee, että niin käy aina, Mattila kertoo.

- Se on varmaan todennäköisempää saada salamaniskusta, kun että sattuisi jotain liftatessa, naurahtaa Maljanen.

Liftarit kertovat, että ainut paikka missä voi joutua pelkäämään on Saksa. Siellä kun kuskit ajavat todella kovaa.

Mattila ja Maljanen toivovat, että liftareihin suhtauduttaisiin avarakatseisimmin.

Ja onhan liftaus myös ekologista. Jos auto ajaa samaan suuntaan, niin miksei ottaa liftaria kyytiin?

Liftauskin on taitolaji

Tärkeintä liftatessa on pitää mieli avoimena ja iloisena, sekä varata tarpeeksi aikaa. Kyytejä voi saada heti kun nostaa peukun pystyyn, tai voi joutua odottamaan montakin tuntia. Siksi kaverin kanssa on mukavampi liftata kun on juttuseuraa odotellessa.

- Toisaalta yksin liftaamisessa on sellainen tietty viehätys, kertoo Mattila.

Parhaat liftauspaikat oppii kokemuksen kautta, mutta yleisesti hyvä tapa saada kyytejä on ensiksi käydä kyselemässä huoltoasemalta, jolloin molemmat osapuolet tutustuvat toisiinsa, ja kyydin antaja tajuaa, ettei liftari ole mikään hämäräveikko.

Maailmalla järjestetään liftareiden tapaamisia, ja pieniä ”klubeja” on olemassa. Esimerkiksi Portugalissa järjestetään elokuussa liftareiden kokoontumisajo.

Lähteet: Sofia Huttunen Kirjoittaja työskentelee Ylen Siisti kesäduuni -kampanjassa