Uusien autojen havaitut viat lisääntyneet

Autonvalmistajien kova kilpailu ja kiivastahtinen tuotanto on lisännyt uusissa autoissa havaittuja virheitä. Autotekniikan professori Matti Juhala Aalto-yliopiston Teknillisestä korkeakoulusta sanoo, että autoja on nykyään tehtävä nopeatahtisesti, erittäin halvalla ja valtavia määriä. Tämän myötä tapahtuu lipsahduksia.

Kotimaa
Valkoinen auto autoliikkeessä.
Yle

Vioista tiedetään, koska muuttunut laki vaatii valmistajia kertomaan niistä julkisesti.

Juhala arvioi, että 20 000 euron myyntihinnan arvoinen auto saa valmistusprosessissa maksaa tekijälleen korkeintaan 3 000 euroa.

Viimeksi japanilainen Toyota ilmoitti kutsuvansa huoltoon 270 000 autoa eri puolilla maailmaa venttiilivikojen takia.

Vuosittain joudutaan korjaamaan miljoonia eri merkkisiä uusia autoja.

Lähteet: YLE Uutiset