1. yle.fi
  2. Uutiset

Reuma kumisee tyhjyyttään

Heinolan Reumasäätiön sairaalan rakennusten sadoissa tyhjissä ikkunoissa ei ihmisiä näy eikä näy juuri muuallakaan, vaikka piha-alue on edelleen hyvin hoidettu ja liput salossa Eino Leinon päivän kunniaksi. Mitä Reumalle kuuluu?

nivelreuma
Reumasäätiön sairaala
YLE / Markku Lähdetluoma

Heinolan Reumasäätiön sairaalan rakennusten sadat tyhjät ikkunat tervehtivät tulijaa. Tai tuskin tuota näkyä voi tervehdykseksi sanoa. Paremminkin tulijaa kohtaava tunnelma on surullisen kolkko.

Saavuin paikalle ihmettelemään miksi konkurssin tyhjentämän Reuman pihamaalla liput liehuvat salossa. Toiminnanhan piti seisahtua kokonaan.

Pian saankin selville, kun tapaan konkurssipesän lukuun työskentelevän kiinteistöpäällikkö Tapio Salomaan, että aivan kokonaan paikka ei ole hiljentynyt.

Päärakennuksen 7. kerroksessa toimii edelleen kaupungin vuokraamassa kerroksessa Mäntylä-koti. Asukkaita Mäntylä-kodissa on toistakymmentä.

Lisäksi sairaalan tyhjänä kaikuvan hotellin vieressä on myös hieman eloa. Tules-palveluasuntoyhdistyksen vuokra-asunnoissa on vielä noin 25 asuntoa asuttuna. Joskin myös tyhjiä huoneistoja on, koska Reuman konkurssin myötä vuokralaisten palvelut alueelta katosivat.

Reuman tukiasuntoyhdistys ajautui myös konkurssiin, mutta vuokralaisten vuokrasuhteeseen se ei ole vaikuttanut. Tules-Palveluasuntoyhdistys tarjoaa tuki- ja liikuntaelinsairaille asuinpalveluja.

Näin hyvä talo ja tyhjillään

Reuman alue on edelleen varsin siistin oloinen hoidettuine nurmikoineen ja istutuksineen. Liput oli vedetty juhlavasti salkoon Eino Leinon, runon ja suven päivän kunniaksi. Kiinteistöpäällikkö Tapio Salomaa kertoo alueen nykypäivästä.

- Yksi mies tekee pääosin ulkotyötä. Ei ole päästetty nurmikoita rehottamaan, se oli pesänhoitajan kanssakin niitä ensimmäisiä asioita mihin satsataan. Alueen siisteys on tärkeätä myös mahdollisten ostajien kannalta, jotta tämä alue kiinnostaa.

Reumasairaalan kiinteistön rakennukset ovat Salomaan mukaan hyvässä kunnossa sisältä päin, mutta sairaalarakennuksen ulkokuori vaatisi käsittelyn. Hotellin puoli ja vuokratalorakennus ovat puolestaan hyvässä kunnossa niin päältä kuin sisältä.

- Viimeksi on tässä sairaalapuolella remontoitu lastenosasto vuosina 2003–2004. 90-luvulla remontoitiin potilasosastot. Mitä tässä on eri tahoja käynyt katsomassa paikkoja niin kyllä ihmettelevät, että näin hyvä talo ja tyhjillään, Salomaa toteaa.

Kolkkous kävelee vastaan käytävillä

Kysyn Tapio Salomaalta miltä tuntuu kävellä tyhjyyttään ammottavassa rakennuksessa, tyhjiä käytäviä ja kerroksia pitkin.

- No joo, kyllä se tuntuu aika kolkolta. Tänäkin aamuna tuli yksi leikkausosaston työntekijä töihin kartoittamaan mitä siellä vielä on. Hän sanoi, että tuntuu hyvin kolkolta käydä siellä kun siellä ei ole ketään muita. Aina oli se toiminta ja ihmisiä hyöri joka paikassa, nyt ei ole mitään.

- Meitä tänne jäi muutama ilmeisesti niin pitkäksi aikaa, kun konkurssipesä on. Jollei ostajaa löydy niin varmistamme, ettei kiinteistölle ainakaan suuria vahinkoja pääse syntymään. Talvella varsinkin on varmistettava lämmityksen toimivuus. Vesien on myös oltava päällä, joten vuotoja ei saa olla. Kaikki toiminnot on kuitenkin ajettu niin alas, kuin ne nyt tällä hetkellä yleensä voi olla, Salomaa kertoo haikeana.

Lähteet: YLE Lahti / Markku Lähdetluoma

Lue seuraavaksi