Signmarkin sanoma keveni uuden albumin myötä

Viittomakielistä rap-musiikkia esittävä Signmark julkaisi keskiviikkona ensimmäisen albuminsa monikansalliselle levy-yhtiölle. Breaking The Rules on Signmarkin uran toinen kokopitkä albumi.

Yle Uutiset viittomakielellä
Signmark
Signmark on ensimmäinen kuuro artisti, joka on tehnyt julkaisusopimuksen monikansallisen levy-yhtiön kanssa.Warner Music

Omakustanteena julkaistun esikoislevyn tapaan Breaking The Rules on toteutettu kahdella kielellä. Levyn sisältö on kahdella eri levyllä. DVD:llä on kappalaiden viittomakieliset versiot videoina, mutta pakkaukseen sisältyy myös CD-äänilevy, jolla on kappaleiden ääniversiot.

Signmark eli Marko Vuoriheimo on ensimmäinen kuuro artisti, joka on allekirjoittanut levytyssopimuksen monikansallisen levy-yhtiön, tässä tapauksessa Warner Musicin kanssa.

Signmark itse pitää sopimusta Warnerin kanssa hyvin merkittävänä.

- Se avaa uusia ovia. Jos ajattelee esimerkiksi tavallista ihmisiä, niin se antaa heille mahdollisuuden ymmärtää mistä on kyse. Warner näyttää mallia myös muille levy-yhtiöille, että tämä on mahdollista, ettei ole oikeasti mitään rajoja. Ainoat rajat tulevat ihmisten ennakkoluuloista ja asenteista.

Warner Musicin julkaisema levyn on tehty amerikkalaisella viittomakielellä ja englanniksi, ja se on suunnattu kansainvälisille markkinoille. Musiikki on keventynyt ensimmäisen levyn kantaaottavasta räpistä kevyemmäksi hiphopiksi. Kantaaottavuutta ei ole kuitenkaan kokonaan hylätty.

- Joka biisiin on laitettu sellaisella kevyellä tavalla sanomaa, ei mitenkään rankalla tavalla. Mutta jokainen, joka lukee ne tekstit, ymmärtää kyllä miten nämä asiat liittyy muhun tai Brandoniin, Signmark kertoo YLE Uutisten haastattelussa.

Signmark eli Marko Vuoriheimo on 31-vuotias kasvatustieteiden maisteri, joka aloitti musiikkiuransa vuonna 2004. Kappaleiden englanninkielisestä ilmaisusta vastaa amerikkalaissyntyinen Brandon Bauer, joka osaltaan vastaa myös uudella levyllä olevien kappaleiden sanoituksista.

Signmark on ehtinyt voittaa lukuisia palkintoja ja tunnustuksia. Keväällä 2009 Signmark sijoittui toiseksi Euroviisujen Suomen finaalissa kappaleella Speakerbox, joka on myös artistin uudella albumilla.

Lähteet: YLE Uutiset / Ilkka Kilpeläinen