Koe uusi yle.fi

Suomalainen ravintolakulttuuri eurooppalaistumassa

Kymmenen jälkeen illalla on hankala löytää tasokkaampia ravintoloita, joissa keittiö olisi vielä auki.

ravintolat
YLE / Anna Huttinen

Ulkomailla vieraillessa ei tarvitse murehtia sitä, etteikö löytäisi illemmalla hyvää ruokapaikkaa. Meillä Härmässä sen sijaan saa useasti jo ennen vuorokauden vaihtumista tyytyä nakkikioskiin.

- Ravintola saa olla auki 21-02 välisenä aikana vapaasti. Nyt ravintolat kyllä menevät useasti kiinni aika aikaisin. Se on ravintolan vapaa valinta eikä liity anniskelulupaan, kertoo Matkailu- ja ravintolapalvelut ry MaRan varatoimitusjohtaja Veli-Matti Aittoniemi.

Kulttuuri muuttuu verkkaisesti

Aittoniemen mukaan Suomessakin mennään koko ajan hitaasti, mutta varmasti kohti eurooppalaista mallia illastamisen suhteen. Yökysyntä ei kuitenkaan jaksa vielä kattaa tarpeeksi.

- Yöllä pitää maksaa työntekijöillekin yölisiä. Ei se ruoan yömyynti vielä suju aivan eurooppalaisen kaavan mukaan, mutta siihen suuntaan ollaan menossa, Aittoniemi kertoo.

- Ravintoloissa nimenomaan ruoan myynti on kasvanut ja väistämättä se johtaa siihen, että öiseenkin aikaan uutta tarjontaa tulee.

Työpäivä rytmittää ruokailut

Suomalainen on tottunut syömään illallisen työpäivän jälkeen, jotka alkavat ja loppuvat aikaisemmin kuin muualla Euroopassa.

- Kaipa päivän lyhyt valoisuus syksyllä ja keväällä määrittää sen, että halutaan olla valoisaankin aikaan edes hetki kotona, Aittoniemi pohtii

Lähteet: YLE Satakunta