Lontoo muisti hiljaisesti terrori-iskujen vuosipäivää

Lontoossa muistettiin keskiviikkona viisi vuotta sitten tapahtuneita terrori-iskuja. Linja-autossa ja metrossa räjähtäneet neljä pommia surmasivat 52 ihmistä 7. heinäkuuta 2005 eri puolella Lontoon keskustaa. Iskut järjestivät äärimieliset islamistit. Muistopäivän tapahtumat vietiin keskiviikkona läpi matalalla profiililla.

Ulkomaat

Virallisia muistotapahtumia keskiviikoksi ei ollut suunniteltu, mutta iskujen uhrien muistomerkille Hyde Park -puistossa laskettiin seppeleet pääministeri David Cameronin ja Lontoon pormestarin Boris Johnsonin puolesta. Osa uhrien omaisista on pahoittanut mielensä virallisten seremonioiden olemattomuudesta.

- Tuskin kukaan meistä haluaa tästä päivästä vuosittaista karnevaalia. Vähin, mitä pääministeri voisi iskujen viisivuotispäivänä kuitenkin tehdä, on käydä itse laskemassa seppeleensä uhrien muistolle, sanoi poikansa terrori-iskuissa menettänyt Graham Foulkes yleisradioyhtiö BBC:n haastattelussa.

Suurin osa muistotilaisuuksista oli yksityisiä ja uhrien tukijärjestöjen järjestämiä. Lontoon liikennelaitos järjesti aamulla mahdollisuuden uhrien kunnioittamiseen iskujen tapahtumapaikoilla Edware Roadin, Aldgaten ja King's Crossin metroasemilla sekä Tavistock Squaren puiston laidalla, missä linja-autoon asetettu pommi räjähti.

Suurin yksityinen muistotilaisuus oli iltapäivällä Hyde Parkin muistomerkillä, jonka 52 teräspilaria muistuttavat jokaisesta iskun uhrista. Muistomerkki vihittiin viime vuonna.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset