Supo rauhoittelee äärioikeistopuheita

Äärioikeistolaisuus ei ole kasvanut Suomessa, mutta muukalaisvastaisuuden lisääntymisestä on Supon mukaan merkkejä. Esimerkiksi ulkomaalaisten omaisuuteen kohdistuneet vahingonteot ovat hieman lisääntyneet. Helsinki Priden kaltaisten iskujen ei kuitenkaan uskota yleistyvän.

Kotimaa

Helsingin Sanomat kirjoitti torstaina suojelupoliisin turvallisuusyksikön päällikön Kari Harjun kertoneen, että Helsinki Pride-iskuista vangituilla olisi yhteyksiä äärioikeistolaisiin ryhmiin. Harju ei halua kommentoida lehden uutista, sillä se hankaloittaisi poliisitutkintaa.

Myöskään tapauksen tutkinnanjohtaja Petri Juvonen Helsingin poliisista ei kommentoi vangittujen mahdollisia äärioikeistolaisia yhteyksiä tai Helsingin Sanomissa ollutta tietoa.

Supon Kari Harju rauhoittelee keskustelua Suomessa olevista äärioikeistolaisista ryhmistä. Hänen mukaansa Suomessa olevat äärioikeistoon suuntautuneet ryhmittymät ovat lähinnä pieniä ja paikallisia. Ryhmien äärioikeistolainen ideologia taas on hänen mukaansa vähäinen, eikä niillä ole vaikutusta poliittiseen toimintaan.

Harju puhuukin mieluummin muukalaisvastaisista kuin äärioikeistolaisista ryhmistä. Hänen mukaansa äärioikeistolaisten tai homofobisten ryhmittymien määrä ei ole Suomessa viime vuosina kasvanut.

Supon turvallisuusyksikön päällikkö kuitenkin myöntää, että ulkomaalaisiin kohdistuneet vahingonteot ovat lievästi nousseet. Vahingonteot ovat yleensä omaisuuteen, esimerkiksi autoihin kohdistuvaa ilkivaltaa.

Harju ei usko, että Pride-iskun kaltaiset teot olisivat yleistymässä Suomessa. Seksuaalivähemmistöjen oikeuksia puolustavaan Helsinki Pride -kulkueeseen tehtiin viime lauantaina kaasuisku, josta on vangittuna kolme nuorta miestä.

Lähteet: YLE Uutiset