Kesäseurat tuovat Luotoon tuhansia vieraita

Luodon väkiluku yli kaksinkertaistuu viikonloppuna, kun kunnassa järjestetään LFF:n kesäseurat. Lestadiolaisia kesäseuroja on järjestetty Luodossa jo vuodesta 1919 asti.

Luoto
Lestadiolaisen LFF:n kesäseurojen osallistujia
LFF

Luodon kirkon lähiympäristöön kokoontuu lauantaina ja sunnuntaina jopa 6 000 liikkeen jäsentä. Suuri osa kesäseurojen osallistujista tulee Pietarsaaren lähiseudulta, mutta kaukaisimmat vieraat saapuvat Norjasta.

Luodon kirkolla sijaitseva seurapaikka on pysäköintialueineen yhteensä 9 hehtaarin suuruinen. Seuratilaisuudet pidetään pääosin isossa seurateltassa, johon mahtuu noin 1 500 henkilöä. Luodon kesäseurojen majoituksesta vastaava Curt Björkskog kertoo, että tänä vuonna seura- ja pysäköintialueita on laajennettu aiemmista vuosista, ja asuntovaunuille on rakennettu talkoilla uusi alue.

Lestadiolaisia kesäseuroja on järjestetty Luodossa jo vuodesta 1919. Aluksi seurat pidettiin vuorotellen Bosundin ja Näsin rukoushuoneissa. Osallistujamäärän kasvaessa seurapaikaksi valittiin Luodon kirkon ympäristö.

Laestadianernas Fridsföreningars Förbund (LFF) toimii enimmäkseen ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. LFF:ään kuuluvat Bosundin, Flynängenin, Närvilän, Näsin, Punsarin, Risöhällin, Skutnäsin ja Vaasan Rukoushuoneet sekä helsinkiläinen Frebe.

Lähteet: YLE Keski-Pohjanmaa