1. yle.fi
  2. Uutiset

Kymmenettuhannet muistavat Srebrenican kansanmurhaa Bosniassa

Kymmenettuhannet ihmiset ovat kerääntyneet Srebrenican kaupunkiin kansanmurhan 15-vuotismuistopäivänä. Muistotilaisuudessa haudataan 775 uhria, jotka on tunnistettu hiljattain.

Ulkomaat
Surevia musliminaisia arkun vieressä
Fehim Demir / EPA

Serbian ja Kroatian presidentit osallistuivat muistojuhlaan ensimmäistä kertaa Bosnian muslimien rinnalla. Serbian presidentin Boris Tadicin läsnäoloa on vastustettu, koska Serbian arvellaan piilottelevan serbikomentaja Ratko Mladicia.

Potocarin hautausmaalle haudataan sunnuntaina 775 uhria, jotka on tunnistettu DNA-määrityksen avulla. Nuorimmat heistä ovat kaksi 14-vuotiasta poikaa.

Bosnialainen Ramiza Gurdic hautasi sunnuntaina 16-vuotiaan poikansa Mehrudinin. Aiemmin Gurdic on haudannut miehensä ja toisen poikansa.

- Kuinka tällaista voi unohtaa tai antaa anteeksi? Ajattelen heitä joka päivä, Gurdic sanoi uutistoimisto AFP:lle.

Muistoalueelle on jo aiemmin haudattu yli 3 700 ihmisen jäännökset. Kaikkiaan DNA-testeissä on tunnistettu yli 6 400 uhria, jotka on löydetty joukkohaudoista kaupungin ympäristöstä.

Bosnian serbijoukot surmasivat 11. heinäkuuta 1995 Srebrenicassa noin 8 000 muslimimiestä ja -poikaa.

Kenkämuistomerkki syyttää YK:ta

Ensi vuonna Srebrenican kukkuloille nouseva muistomerkki on jo herättänyt kiistelyä. Yli 16 000:sta käytetystä kengästä koostuva muistomerkki on kunnianosoitus Srebcenican uhreille.

Suunnitelman mukaan kaukaa katsottuna kengät muodostavat kirjaimet YK. Kahdeksan metriä korkean Häpeäpaalu-nimisen muistomerkin tarkoituksena on tekijänsä mukaan osoittaa syyttävää sormea YK:n suuntaan.

YK oli vuonna 1995 julistanut Srebrenican turvalliseksi vyöhykkeeksi siviileille. Kun serbijoukot ottivat Ratko Mladicin johdolla kaupungin haltuunsa, YK:n rauhanturvaajat eivät estäneet muslimien surmaamista.

Muistomerkin on suunnitellut saksalainen aktivisti Phillip Ruch, jonka mukaan YK ja kansainväliset johtajat epäonnistuivat kansanmurhan estämisessä. Ruch kasasi keräämänsä kengät sunnuntaina Berliiniin Brandenburgin portin eteen.

Serbia pyysi anteeksi

Srebrenican kansanmurhaa pidetään Euroopan pahimpana väkivallantekona toisen maailmansodan jälkeen.

Bosnian entinen serbijohtaja Radovan Karadzic on syytettynä Haagissa entisen Jugoslavian sotarikostuomioistuimessa muun muassa Srebrenican tapahtumien ohjailusta.

Serbia pyysi maaliskuussa anteeksi Srebrenican tapahtumia. Parlamentti hyväksyi päätöslauselman, joka tuomitsi Srebrenicassa Bosnian sodan aikana tehdyt rikokset. Lauselma ei kuitenkaan myöntänyt tapahtumaa kansanmurhaksi.

Lähteet: AFP, YLE Uutiset

Lue seuraavaksi