Betancourt: Miljoonien korvausvaatimus "symbolinen ele"

Kolumbialaisten vasemmistokapinallisten kuusi vuotta panttivankina pitämä Ingrid Betancourt on puolustanut Kolumbian valtiolle esittämänsä miljoonien korvausvaatimusta. Betancourtin mukaan korvausvaatimus on symbolinen ja hän haluaa sillä herättää keskustelua vuosikymmeniä kestäneestä konfliktista Kolumbian valtion ja kapinallisliike FARCin välillä.

Ulkomaat

Betancourt syyttää silti Kolumbian hallitusta sieppauksestaan. Betancourtin mukaan hallitus epäonnistui hänen suojelemisessaan matkalla FARC-sissien hallitsemalle alueelle, jossa hän joutui kapinallisten panttivangiksi vuonna 2002. Betancourt pyrki tuolloin Kolumbian presidentiksi.

Betancourtin esittämä yli viiden miljoonan euron korvausvaatimus on otettu Kolubiassa vastaan tyrmistyneenä. Maan puolustusminsteri kutsui tiedotteessaan Betancourtin vaateita yllättäviksi ja surullisiksi, ja muistutti, ettei Betancourt ollut noudattanut ennen sieppaustaan viranomaisten suosituksia matkustusrajoituksista.

Ingrid Betancourt vapautui heinäkuussa 2008, kun Kolumbian armeija onnistui vapauttamaan 15 panttivankia.

Kapinallisliike FARC on sotinut Kolumbiassa yli 40 vuotta. Liikkeen hallussa arvioidaan olevan useita satoja panttivankeja.

Lähteet: Reuters, AP, YLE Uutiset