Makroflex viivytteli kaasupäästön ilmoitusta, Hämeen ELY-keskus vaatii lisäselvityksiä

Makroflexin työntekijät huomasivat ensimmäiset ympäristövaikutukset jo polton aikana, mutta tehdas ei arvioinut vahinkoa tiedottamisen arvioiseksi. Hämeen ELY-keskus vaatii Makroflexiä toimittamaan lisäselvityksiä ponnekaasun polton seurauksena tapahtuneesta ympäristövahingosta.

Raparperille kävi kalpaten. Kuva: YLE / Antti Mälkönen

Henkel Makroflexin Oitin tehtaan työntekijät huomasivat tapahtuneen vetyfluoridipäästön jo difluorietaanin luvattoman polton aikana. Henkelin Pohjoismaiden liiketoiminta-alueen johtaja Jari Tuomikoski vahvistaa, että työntekijät havaitsivat puiden ruskistumista jo 21. kesäkuuta, kun kaasua poltettiin säiliöiden tyhjennyksen yhteydessä. Tuomikosken mukaan kaasun polttaminen lopetettiin välittömästi, mutta jo tapahtuneen polton vaikutukset arvioitiin pienemmiksi, minkä vuoksi asiasta ei tehty ilmoitusta viranomaisille. Säiliöiden tyhjennys oli tilattu Neste Oililta.

Valvovana viranomaisena toimiva Hämeen ELY-keskus vahvistaa, että myönnetyn ympäristöluvan mukaisesti Makroflexin olisi pitänyt ilmoittaa tapahtuneesta heti. Sen olisi tullut ilmoittaa kaikista poikkeavuuksista tai häiriöistä, joiden voidaan edes epäillä aiheuttavan ympäristöön vahinkoja. Makroflex teki virallisen häiriöilmoituksen vasta viikkoa myöhemmin, kesäkuun 28. päivä.

Hausjärven Oitissa ympäristövahingon aiheuttanut Henkel Makroflex-tehdas teki selvityksensä Hämeen ELY-keskukselle perjantaina, eli annettuun määräaikaan mennessä. Makroflexin ympäristöluvan valvovana viranomaisena toimiva ELY-keskus vaati tehtaalta selvitystä juhannuksen alla sattuneesta vetyfluoridipäästöstä. ELY-keskuksen mukaan selvitys ei ole aukoton, yritys ei vastannut riittävän tarkasti heille esitettyihin kysymyksiin.

Oitissa on tarkoitus ottaa uusia kasvi-, vesi- ja maaperänäytteitä elokuun alussa. Suunnitelmien mukaan testejä jatketaan edelleen ensi keväänä.

Oitissa toimintansa lopettava, muun muassa eristeitä valmistava Henkel Makroflex hävitti ylijääneitä kaasuvarastojaan ja poltti erehdyksessä ponnekaasuna käytettävää difluorietaania 18. ja 21. kesäkuuta. Kaasu muuttuu palaessaan ympäristölle haitalliseksi vetyfluoridiksi ja edelleen muun muassa syövyttäväksi suolahapoksi. Ensimmäisenä tapaus nousi julkisuuteen asukkaiden huolestuttua ruskistuvista puista ja pihakasveista.

Makrolexin saksalaiselta yhtiöltä tilaaman tutkimuksen mukaan välittömät vaarat ovat ohitse, ja maastoon päätyneet fluoridipitoisuudet ovat olleet pieniä. Puutarhassa kasvatettujen marjojen, hedelmien ja muiden kasvisten syöntikielto vaikutusalueella jatkuu yhä.

Henkel-Makroflex on luvannut korvata asukkaille kaasunpoltosta aiheutuneet vahingot.