1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. pysäkit

Juna-asemien kuulutukset paranevat viimein syksyllä

Asemien kuulutus- ja tietojärjestelmien uudistus valmistuu syyskuussa. Muutos helpottaa etenkin poikkeusliikennetiedottamista.

Jatkossa Keravalta voi päästä junalla Sipoon Nikkilään. Kuva: YLE

Vuonna 2008 aloitettu uudistustyö on edennyt ratalinjoja pitkin kohti Helsinkiä.

Vantaankosken radan asemilla työt on jo saatu valmiiksi, rantaradalla kaikki on valmista Valimon asemalle saakka ja pääradalla Hiekkaharjun asemalle asti.

Kaikkien Uudenmaan asemien pitäisi olla uuden järjestelmän piirissä syyskuun loppuun mennessä.

Ylitarkastaja Kimmo Turunen Liikennevirastosta kertoo että muutos on tärkeä etenkin poikkeustilanteissa.

- Kyllä tällä selkeästi on kaiken kaikkiaan iso merkitys varsinkin poikkeustiedottamisessa, mutta kyllä silloin kun kaikki sujuu hyvin niin myös normaaliteidottamisessa se auttaa. Kuulutuksia voidaan tallentaa poikkeustilanteita varten valmiiksi ja niitä voidaan ajastettuna kuuluttaa useammille asemille yhtäaikaa.

Myös vapaata tekstiä voidaan näyttää näyttölaitteilla useilla asemilla yhtäaikaa.