Hunajasato jää keskinkertaiseksi

Hunajasadosta odotetaan keskinkertaista. Jo mehiläsetkin kärsivät helteistä siinä määrin, ettei hyvää satoa ole odotettavissa.

hunaja
Mehiläiset rakentavat kennoja.
Kalle Talonen / YLE Turku

Satonäkymiä verotti jo kova talvi, joka vei Suomen mehiläisistä 30 prosenttia, kertoo Markku Nieminen iittalalaisesta Hunaja-Aitasta.

Toinen harmi oli edessä nyt kesällä, kun kasvit lopettivat mesimisen kuivuuden takia. Tällä hetkellä mehiläiset kantavat pesiinsä meden sijasta vettä, jotta pesä ei kuumene liikaa, sanoo Nieminen.

Tänä vuonna yhdesta mehiläisyhteiskunnasta odotetaan 40-60 kiloa hunajaa, kun huippusaanti on Iittalassa ollut jopa 90 kiloa yhteiskunnasta.

Lähteet: YLE Häme