Muse harmittelee Twilight-levyjä

Brittibändi Musen kappaleita on mukana kaikilla Twilight-vampyyrielokuvien soundtrackeillä, mutta bändin basisti suhtautuu osallistumiseen yhä ristiriitaisesti. Soundtrack on tehokkain keino valloittaa Yhdysvaltojen markkinat.

viihde
Muse
Warner Music

Musen basisti Chris Wolstenholme kertoo BBC:n haastattelussa, että bändin oli hyödynnettävä kaikki mahdollisuudet Yhdysvaltojen musiikkimarkkinoiden valloittamisessa ja tämä johti bändin periaatteiden myymiseen.

Muse luovutti musiikkiaan Twilight-soundtrackeille, sillä Yhdysvalloissa ei ole esimerkiksi Britannian ja Suomen tapaan julkisen palvelun valtakunnallista nuorisoradiokanavaa, jonka kautta musiikkia voisi markkinoida. Wolstenholme kertoo brittiläisen kohteliaasti nauttineensa jossakin määrin ensimmäisestä Twilight-elokuvasta, mutta ei ole katsonut trilogian kahta jälkimmäistä osaa.

Stephenie Meyerin luomasta Twilight -kirjasaagasta on tehty kolme elokuvaa. Meyer on kertonut ammentavansa kirjoitusintoa nimenomaan Musen kappaleista.

Lähteet: BBC