1. yle.fi
  2. Uutiset

Väyrynen käy metropolipolitiikan kimppuun

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri vastustaa väestön ja työpaikkojen keskittämistä pääkaupunkiseudulle. Paavo Väyrynen (kesk.) asettuu ensi kevään eduskuntavaaleissa ehdolle Uudeltamaalta.

Paavo Väyrynen
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) työhuoneessaan ulkoministeriössä.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen (kesk.) työhuoneessaan ulkoministeriössä Katajanokalla.YLE Helsinki

Paavo Väyrynen (kesk.) haluaa taistella eduskunnassa jatkossa metropolipolitiikkaa vastaan.

– On toimittava sitä keskittävää metropolipolitiikkaa vastaan, jota meillä on viime vuosina pyritty harjoittamaan. Ei ole mielestäni pääkaupunkiseudun eikä koko Uudenmaan etu, että väestö ja työpaikat keskittyisivät liiaksi vain pääkaupunkiseudulle.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri asettuu ehdolle seuraavissa eduskuntavaaleissa Uudeltamaalta, mistä hän on päässyt eduskuntaan jo kolmesti 90-luvulla. Viime vaaleissa Väyrynen oli ehdokkaana Lapissa.

Keskustan tavoite Uudeltamaalta viisi kansanedustajanpaikkaa

Väyrynen kertoo siirtyvänsä Uudellemaalle puoluesihteeri Timo Laanisen pyynnöstä. Suomenmaan haastattelussa Väyrynen sanoi, että Uudellemaalle tarvitaan tunnettuja ehdokkaita Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan vetäydyttyä eduskuntatyöstä.

– Uusimaa on tärkein vaalipiiri, koska se on suurin, Väyrynen vakuuttaa.

Näkyvistä keskustalaisista myös ympäristöministeri Paula Lehtomäki on lähdössä ehdolle Uudeltamaalta. Väyrynen pitää sitä hyvänä asiana, sillä Keskusta tavoittelee vaalipiiristä vähintään viittä kansanedustajan paikkaa.

Väyrynen ei pidä pahana sitä, että Uudestamaasta on tullut valtakunnan politiikan pelikenttä, jonne puolueiden kärkinimet tulevat ehdokkaiksi. Ministerin mukaan hänen ehdokkuutensa ei kuitenkaan ole myrskyvaroitus muille puolueille.

– Uskon, että voin saada hyvän kannatuksen ja siten edistää Keskustan menestystä, sanoo Väyrynen, joka kertoo tavoittelevansa ulkoministerin salkkua seuraavassa hallituksessa.

"Toinen kotimaakuntani"

– Minulle on tämä hyvin luonnollinen valinta, sillä meillä on koko ajan ollut toinen koti Tuusulassa, joten tunnen Uudenmaan toiseksi kotimaakunnakseni, Paavo Väyrynen sanoo.

Uusmaalaisten laulukin on Väyryselle tuttu.

– Kyllä se on toki tuttu, mutta äärimmäisen vaikea laulaa, enkä minä ole mikään laulumies, kuuntelen kyllä mielelläni.

Maakuntalaulun sanoituksessa sanotaan, että Uudellamaalla on Suomen pää ja sydän, into hehkuvin ja lempi lämpöisin. Väyrynen arvioi tekstiä osuvaksi.

– Sehän on hyvin osuva kuvaus Uudellemaalle ja minun suhteelleni Uuteenmaahan.

Lähteet: YLE Helsinki/ Ville Mättö

Lue seuraavaksi