1. yle.fi
  2. Uutiset

Paavo Väyrynen ehdokkaaksi Uudellemaalle

Paavo Väyrynen (kesk.) asettuu ensi keväänä eduskuntavaaliehdokkaaksi Uudenmaan vaalipiirissä, kertoo sanomalehti Suomenmaa. Väyrysen mukaan maan suurimpaan vaalipiiriin tarvitaan tunnettuja ehdokkaita Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan vetäytyessä eduskuntatyöstä.

talous
Paavo Väyrynen
Paavo VäyrynenYLE

Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Väyrynen oli ehdokkaana Lapissa. Suomenmaan haastattelema Väyrynen uskoo, että hänen siirtymisensä Uudellemaalle saattaa jopa parantaa keskustan vaalitulosta myös Lapissa.

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Väyrynen kertoo olevansa kiinnostunut ulkoministerin salkusta.

- Jos keskusta menestyy hyvin ja oma kannatukseni on vahva, tavoittelen ilman muuta ulkoministerin paikkaa, kertoo yli 10 vuotta ulkoministerinä toiminut Väyrynen.

Paavo Väyrynen oli ensimmäistä kertaa ehdokkaana Uudellamaalla vuonna 1991, jolloin hän keräsi koko maan suurimman äänimäärän, lähes 23 000 ääntä. Väyrynen on valittu eduskuntaan Uudeltamaalta myös vuosina 1995 ja 1999.

Väyrynen on kotoisin Keminmaasta.

Lähteet: YLE Uutiset

Lue seuraavaksi