Paikallisradiot ovat soineet 25 vuotta

Ensimmäiset paikallisradiot aloittivat toimintansa kesällä 1985. Saman vuoden syksyllä toiminnan aloittivat pohjalaisista paikallisradioista Radio Vaasa, Radio Paitapiiska sekä Simpsiö.

paikallisradio
Radio Vaasa toimii kaksikielisenä.
Kaupallinen radiotoiminta on muuttunut vuosien saatossa. Kuvaus Olli Koski ja Jarkko Heikkinen, editointi Olli Koski. (1:54)

Alunperin paikallisradiotoimintaa alettiin ajaa paikallislehtien liiton kautta. Pohjalaismaakuntiin paikallisradioita nousi 1980-luvun loppupuolella kuin sieniä sateella.

Ajan saatossa paikallisradiokanavien on ollut pakko erikoistua. Ne ovat hakeneet omanlaistaan ohjelmamuotoa sekä kohderyhmää.

- Tämä toiminta on ammattimaistunut siitä harrastustoiminnasta, mitä se monin paikoin oli. Ehkä suurin muutos on se, että alunperin kuulijan vaihtoehtoja oli Yleisradion yleisohjelma ja rinnakkaisohjelma sekä yksi paikallisradio, kun nyt joka puolella Suomea kuuluu 20-25 eri radiokanavaa, pohtii Iskelmä Pohjanmaan ja City Pohjanmaan toimitusjohtaja Hannu Harju.

Vaikka paikallisradiot ovat edelleen paikallisten asioiden äänitorvia, on tapahtunut ketjuuntumista ja keskittymistä. Esimerkiksi SBS Broadcasting hallinnoi Iskelmä-ketjua, johon City Pohjanmaa ja Iskelmä Pohjanmaa kuuluvat.

Radio Vaasa pysynyt itsenäisenä

Radio Vaasassa on puolestaan haluttu pysyä itsenäisenä.

- Tällä pärjää mutta tällä ei rikastu. Se on kai se oikea analyysi. Ei tämä mikään kultakaivos tule koskaan olemaan jotuen siitä, että alue on kuitenkin aika pieni. Mutta me rakastamme sitä, ja me pärjäämme sillä, kuvaa toimittaja Hippi Hovi Radio Vaasasta.

Radio Vaasa ainut kaksikielinen

Radio Vaasa toimii edelleen samalla konseptilla kuin aloittaessaan 25 vuotta sitten eli luottaa vahvasti paikallisuuteen. Se ei ole ketjuuntunut. Radio Vaasa on aidosti paikallinen, sen toiminta keskittyy Vaasan seudulle.

Radio Vaasa on myös Suomen ainoa kaksikielinen paikallisradio. Ohjelmaa on sekä suomen että ruotsin kielellä. Radio Vaasa on yksi kolmesta edelleen toimivasta vanhasta paikallisradiosta.

Lähteet: YLE Pohjanmaa