Vapon turvesuon päästöistä kiistellään Hartolassa

Itä-Hämeen Hartolassa kohistaan Vapon turvesuon aiheuttamista päästöistä. Paikallisten asukkaiden mukaan turveteollisuusyritys Vapon turvesoilta valuva kiintoaines pilaa kirkasvetisen Tainionvirran. Kiukkua lisää se, että Vapon turpeenotolla ei ole ympäristölupaa.

luonto
Virta puiden keskellä
Tainionvirran yläjuoksuaYle

Kirkasvetinen Tainionvirta on suosittu kalastuskohde. Iloa kuitenkin pilaa ojista valuva humuspitoinen vesi. Ojia Tainionvirtaan kulkee sekä paikallisen yrittäjän että Vapon turvesoilta. Matkailuyrittäjän mitta on tullut täyteen.

- Nyt ei enää hermo kestä tällaista, että pilataan vedet. On vaikea saada enää takaisin tällaista vettä, pohja rupeaa olemaan monin paikoin ihan ruskea sävyltään, sanoo matkailyrittäjä Tuomo Piipari Hartolasta.

Viime keväänä likaantuminen oli voimakasta, ja nyt Ely-keskus on vaatinut Vapolta selvitystä asiasta. Paikallisten kiukkua lisää se, että valtionyhtiön turvesuolla ei ole voimassa olevaa ympäristölupaa.

Uuden lupahakemuksen käsittely on vienyt vuosia, ja tämän ajan tuotanto on saanut jatkua. Vapo kuitenkin kiistää olevansa yksin vastuussa veden laadusta.

- Vapo ei missään nimessä ole merkittävin kuormittaja, meidän laskelmien mukaan se kuormitus tulee muualta. Se on yleensäkin aina niin, että harvoin nämä kuormittajat tietää mitä he kuormittavat, sanoo suunnitteluinsinööri Tarmo Leikas Vaposta.

Arvostelusta huolimatta valtionyhtiö aikoo myös avata uuden turvesuon. Kalastajat pelkäävät tämän olevan liikaa. Jokea on kunnostettu puolella miljoonalla eurolla. Taimenten kutua varten tehty sorapaikkoja, jotka ovat hyvin herkkiä kuormitukselle.

Laajennushankkeen ympäristävaikutusten arviointi oli viranomaisten mukaan puutteellista, esimerkiksi vaikutuksia kalastoon ei selvitetty. Kalaviranomaisen mielestä turvehanke on kertakaikkiaan väärässä paikassa.

- Jos saisin tämän asian päättää, niin tässä tapauksessa ehdottamista pitäisi kieltää, sanoo piirikalastusmestari Vesa Lehtimäki Hämeen Ely-keskuksesta.

Luvan saamiseksi valtionyhtiön pitää siis selvittää monta asiaa. Samalla punnitaan, kumpaa Suomessa arvostetaan, paikallisen polttoaineen hyödyntämistä vai luonnon virkistyskäyttöä ja kalataloutta.

Lähteet: YLE Uutiset / Tuomas Kerkkänen