Saaristolaivoilla ennätyskesä Helsingissä

Helsingin saaristolaivaliikenteellä on tänä kesänä ollut ennätyksellisesti kysyntää. Kauppatorilta lähteviin saaristoristeilyihin on välillä jonoa ja myös tilausristeilyitä on varattu selvästi viime vuotta enemmän.

Varsinkin yritysten tilaamia pakettiristeilyitä on selvästi enemmän kuin viime kesänä. Viime vuosi oli saaristolaivureille kova, koska taloustaantuma romahdutti yritysristeilijöiden määrän.

Turistiliikenne on vetänyt hyvin muun muassa helteisten säiden ansiosta.

Saaristoristeilyiden lisäksi pienlaivoja työllistää Korkeasaaren ja Pihlajasaaren liikenne.

Laivojen tarjontaa pyritään jatkuvasti kehittämään.

– Laivoja on kehitetty ja ohjelmallisia risteilyitä on tullut aika paljon lisää. On ohjelmaa laivoilla ja uusia kohteita myös tullut jonkin verran, esimerkiksi Söderskär, kertoo Helsingin saaristolaivureiden puheenjohtaja Esa Vainio.

Puolentoista tunnin venematka maksaa 16–19 euroa.