1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Miesten vuoro (elokuva)

Miesten vuorolle taas kunniaa

Miesten vuoro -elokuva palkittiin viikonloppuna Pärnun kansainvälisillä dokumenttielokuvafestivaaleilla pääpalkinnolla.

Kuva: YLE Lappi / Maija-Liisa Juntti

Elokuva oli valittu festivaalin kansainväliseen kilpailusarjaan.

Tekijöistä Mika Hotakainen on syntyisin Kokkolasta ja Joonas Berghäll on opiskellut kaupungissa.

Miesten vuoro on palkittu aiemmin myös Tampereen elokuvajuhlilla sekä Risto Jarva- että yleisöpalkinnoilla, Visions du Réel -festivaaleilla Sveitsissä Interreligious Jury -palkinnolla, pääpalkinnolla DocAviv -elokuvafestivaaleilla Israelissa sekä Millenium -palkinnolla Planete Doc Review -festivaaleilla Puolassa.

Kesäkuussa Miesten vuoro palkittiin Yhdysvalloissa Afi/Discovery Channel Documentary Film -festivaaleilla, jossa se sai Special Jury -palkinnon. Lisäksi Tasa-arvoasiain neuvottelukunta myönsi sen ohjaajille Miehen työ -palkinnon ja Suomen Saunaseura Löylynhenki -palkinnon.

Elokuva on kerännyt tähän mennessä jo yli 24 000 katsojaa kotimaan elokuvateattereissa. Miesten vuoro tullaan näkemään myös elokuvateattereissa Ruotsissa, Puolassa ja Norjassa. Elokuvan televisioesitysoikeudet on tähän mennessä myyty Suomen lisäksi Ranskaan, Saksaan, Ruotsiin, Puolaan ja Viroon.