1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ulkomaat

Israel hankki uuden ohjustorjuntajärjestelmän

Israel ottaa marraskuussa käyttöön uuden ohjustorjuntajärjestelmän. Maan puolustusministeriön mukaan rajan lähelle pystytettävä järjestelmä on suunniteltu taistelemaan Gazan kaistalta ja Libanonista tulevia uhkia vastaan.

Israelin ohjuskokeilu.
Israelin lyhyen kantomatkan ohjuksia torjuva järjestelmä läpäisi viimeiset testinsä maanantaina.

Israelin puolustusministeriön mukaan lyhyen kantomatkan ohjuksia torjuva järjestelmä läpäisi viimeiset testinsä maanantaina. Järjestelmä havaitsee raketit kehittyneellä tutkalla, minkä jälkeen se tuhoaa ne kaukana rakettien tarkoitetusta kohteesta.

Järjestelmä pystytetään todennäköisesti ensimmäiseksi lähelle Hamas-järjestön hallitseman Gazan kaistan rajaa. Myöhemmin sitä laajennettaneen Libanonin rajalle. Palestiinalaistaistelijat ovat ampuneet Gazasta Israeliin tuhansia kotitekoisia raketteja.

Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama pyysi toukokuussa kongressia hyväksymään 205 miljoonan dollarin eli noin 158 miljoonan euron myöntämisen Israelille ohjustorjuntajärjestelmän kehittämiseen.